Siirry sisältöön

Suhtautuminen tekemättömiin asioihin

Paljon tekemistä. Valtavasti. Järjettömän paljon. Kun olen ahkera, saan jonkin verran tekemättömiä tehtyä. Muutama hetki ajatusteni kanssa, ja olen taas keksinyt miljoona seuraavaa puuhaa, tai maailmankaikkeus tarjoaa minulle ihan yllättäen ja pyytämättä jonkun ison askareen, joka täytyy hoitaa.

Nukuin yöllä järjettömän huonosti. Tämänpäiväinen stressasi, tulossa olevat lastenvaatekutsut – miten pienestä voi ihminen ottaa stressiä! Minä, joka olen vetänyt seminaareja englanniksi monelle sadalle ihmiselle. Mutta niin se vain on. Ja ne kaikki hoitamattomat asiat, voi kiesus.
Heräsin uneeni viiden maissa. Olin sodassa. Sota oli käytännössä voitettu, olin jossain bunkkeriksi muutetussa rakennuksessa muutaman muun selvinneen kanssa. Oli ahdistavaa ja yksinäistä. Tapetut viholliset ja kuolleet taistelutoverit kummittelivat ajatuksissa. Yritin etsiä tietokoneella salasanaa, jolla pääsisin meidän puolemme turvallisuustietoihin käsiksi, kun minulle tultiin riehumaan: ”yritätkö saada vastapuolen voittamaan?” Tajusin, että alitajuisesti olin yrittänyt vain saada tilanteen laukeamaan: säälin vastapuolen pakkasessa värjöttäviä sotureita, säälin meitä.

Heräsin. Tajusin. Koen olevani sodassa kaikkien hoidettavien asioiden kanssa (liioitellen). Kuin voisin elää vasta, kun asiat on hoidettu, viimeinen kädenvääntö voitettu, tekemättömien laari tyhjä.
Vaan eihän se niin ole. Tämä kaikki on elämääni. Elämääni, joka kuluu hetki hetkeltä, päivä päivältä. En ole sodassa vaan elän elämääni. Jos valitsen olla sodassa, siltä se taatusti tuntuu. Nyt vain pitäisi saada oma asenne muutettua myönteisemmäksi. Nauttia niistä asioista, jotka haluan tai jotka on pakko tehdä, jättää turha tekeminen pois. Olla armollinen itselle ja muille.

Rakastaa itseä, elämää, maailmaa. Olla tietoinen elämästä, elää tietoisesti. Valita olla onnellinen.

Onnellisuus, tietoisuus, rakkaus. Ymmärtäväisyys. Tulisiko näillä hyvä päivä? Hyvä elämä? Taatusti.

No comments yet

Kiitos, että jaat ajatuksesi kanssamme!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: