Skip to content

Puolimaraton

(Juoksukuvia ei ole. En kaivanut edes kameran kännykkää esiin, vaan keskityin vain juoksuun. Mielenkiintoista nähdä, mitä paikalla olleet valokuvaajat ovat kuvanneet. Sen sijaan laitan nämä mahtavat kukannuput ja niistä auenneet kukkaloistot framille. Ihan kuin tekokukkia!)
Nyt se on juostu. Jännitetty, lämmitelty, juostu, kylpylöity, syöty ja juhlittu. Aika 2:04. Olen itse ihan tyytyväinen, ensikertalainen, flunssainen, tukeva ja vähällä treenillä.
Koko tapahtuma oli, näin itsetarkkailumielessä, erittäin antoisa ja kasvattava. Jännitin. En saanut kunnolla nukuttua edellisenä yönä. Lähtöpaikalla parin tunnin odotus oli hyvää itsehillintäharjoitetta. Kaksi ensimmäistä kolmen kilometrin etappia tsekkasin juoksuajan rajapyykillä, jotta tiesin pysyväni suunnittelemassani ajassa. Sitten vain annoin mennä. Juoksin niin hyvin ja lujaa kuin jaksoin. Monen kokeneen juoksijan mielestä matka oli haasteellinen siinä olevien monien jyrkkienkin ylämäkien vuoksi.
Välillä meinasi usko loppua, ja käytin psyykkausmetodeinani esimerkiksi kolmentoista kilometrin kohdalla (kahdeksan jäljellä) normilenkkiä – kuvittelin, että nyt se vasta alkaa, tuttu juoksulenkki, kevyt ja helppo juosta. Kun jäljellä oli neljä kilometriä, alkoivat olla voimat jo melko lopussa ja muistelin vanhaa koulureittiäni, neljä kilometriä pitkää, ja mietin, kuinka helposti ja nopeasti sen pyyhkäisin. Nämä auttoivat hetkellisesti. Viimeiset pari kilometriä jaksoin pinnistää ajatellen, että kohta näen lapset. Miten ikävä voikaan tulla nopeasti – aika on niin suhteellinen käsite. Välillä juoksu virtasi, lopussa jokainen askel tuntui kestävän ikuisuuden.
Sääkin vaikutti: koko aamupäivän oli ollut paahteinen, helteinen päivä. Lähtiessä kevyttä pilviharsoa tuli paikka paikoin eteen, mutta välillä aurinko porotti todella kuumasti. Lähempänä maalia alkoikin olla jo melko pilvistä, ja ruokailun aikana alkoi sataa. Helteisillä osuuksilla meno oli rankkaa. Musta lippis oli värivalinnaltaan paahdeosuuksiin niin väärä (mutta kun se on se ainoa paras joka istuu niin ihanasti ja on turvallinen ja ja..).
Vaan niin se on, nälkä kasvaa syödessä. Kunhan tästä toivun (jalat melko pökkelöinä), alkaa treeni parempaa suoritusta kohti. Uusi puolimaraton, ainakin sama ensi vuonna. Kenties koko maraton? Ehkä myös triathlonia – siitä murun kanssa juttelimme iltaohjelmaa seuratessamme. Treenisuunnitelma kehkeytyy jo takaraivossa.
Hyvä minä. Olen ylpeä itsestäni!
No comments yet

Kiitos, että jaat ajatuksesi kanssamme!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: