Skip to content

Elämä ilman lapsia.

Lapset ovat isällään. 10 päivää. Ikuisuuden.

Vietämme parisuhdeaikaa. Tapaamme kavereita. Jetteilyä, juhlintaa. Valvomme ja nukumme myöhään.
Aamun lupaus aurinkoisesta päivästä kuultaa makuuhuoneen verhojen läpi.

Koko ajan jotain puuttuu. Osa minua on hukassa. Kuuntelen yläkertaa, kuin sieltä muka voisi kuitenkin kuulua unissaan pyörivien lasten ääniä. Joudun keskittymään, etten keittäisi aamupuuroa neljälle, vain kahdelle.
Äidin valtava ikävä. Tarvitseeko sitä pyydellä anteeksi? Lapseni, rakkaani. Osa minua, tärkeä osa. Tärkeä osa elämääni. Pienet ihmiset, joiden vuoksi menisin helvettiin ja takaisin (ja joiden vuoksi olen ainakin esikartanossa käynytkin).
Rakastan teitä, nuppuseni. Sydämeni käpertyy tuskissaan ajatuksesta, että näen teidät vasta viiden päivän kuluttua.
No comments yet

Kiitos, että jaat ajatuksesi kanssamme!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: