Siirry sisältöön

Pohdintaa.

Elämä heittää kaikenlaisia haasteita tielle. Nyt olen ahkeroinut vanhojen paperitöiden parissa, ja törmäsin muistiinpanoihini viime vuoden lokakuulta. Siteeraan omia rippauksiani jostain.
Itsellemme tärkeiden kysymysten esittäminen selkeyttää tärkeimpien tavoitteiden asettamista ja auttaa päättämään, miten haluamme elää elämäämme ja mitä haluamme saada aikaan.
 Sovella seuraavia kysymyksiä ajatellessasi perhettäsi, ystäviäsi, työtovereitasi ja työtäsi:
Mikä riittää minulle?
Missä haluan olla 10 vuoden kuluttua?
Mitä tekisin rahalla ja ajalla, jos minulla olisi kumpaakin runsaasti?
Millaista elämää haluan elää tulevaisuudessa?
Mitä haluan lisätä elämääni ja mitä vähentää siitä?
Mitkä ovat vahvuuteni ja mitkä heikkouteni ja miten ne vaikuttavat elämääni?
Onko minulle tärkeintä työ, perhe, ystävät, lapset vai jokin muu?
Mitä olen aina halunnut tehdä?
Miksi se on jäänyt tekemättä?
 Katumisia kuolinvuoteella:
1. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta elää omaa elämääni, eikä elämää, jota minulta odotettiin.
2. Toivon, etten olisi tehnyt niin paljon töitä.
3. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta osoittaa tunteeni.
4. Toivon, että olisin pysynyt yhteydessä ystäviini.
 Siinäpä pohdittavaa. Lienee taas itsetutkiskelun paikka. Kuka minä olen? Mitä MINÄ haluan? Elänkö omien vai muiden toiveiden mukaista elämää? Näitä herättelyhetkiä tarvittaisiin säännöllisin väliajoin. Pitäisikö laittaa kalenteriin muistutus?
Kuvat Turunlinnasta, jossa kävin lasten kanssa muutama hetki sitten. Mahtava paikka, ihana reissu.
No comments yet

Kiitos, että jaat ajatuksesi kanssamme!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: