Siirry sisältöön

Elämää ja elektroniikkaa

Olimme jokin aika sitten Ismo Alangon akustisella miniatyyrikeikalla täällä saarella. Tunnelma oli huikea. Miehen taiturimainen äänenkäyttö ja fiiliksen muuntelu omalla persoonallaan oli aivan mieletöntä. Kenties tämän vuoksi, tai ehkä se johtuu alkavasta syksystä, Ismon melankoliset ja tragikoomiset sanoitukset ja laulut pyörivät mielessä. Jotenkin pelottaa, että liian iso osa asioista perustuu tekijän omakohtaiseen kokemukseen. Tekisi samaan aikaan mieli lohduttaa ja paeta ajatustakin.
Neulon tyttären nukelle villasukkaa pohtien samalla, mitä priorisoisin. Mikä on oikea suunta edetä. Mihin panostaa täysillä. Tuumin, miten saisin valokuvaushommaa etenemään. Tällä hetkellä minulla on galleriani smugmug.com -sivustolla. Sain kuitenkin vinkin kuvat.fi -palvelusta, joka vaikuttaisi varsin lupaavalta. Vaihdossa kielteistä olisi se, että nykyinen tunnettuus kärsisi. Tämän saisi torpattua muutamalla harkitulla sähköpostauksella ja febe-kommentoinnilla. Myönteistä puolestaan olisi, että palvelu olisi suomeksi. Asiakkaiden olisi helpompi käyttää sitä, hyödyntää gallerian ja sivuston ominaisuuksia. Minun olisi helpompi myydä kuviani ja kuvauspalveluitani. Ja, kun tämän kerran taidan, niin totta puhuen uusi alku kiehtoisi. Ammattilaisvalokuvaajan sivusto versus amatöörin.
Kuva on ripattu Petri Mast Photographyn FB-sivuilta.

Täytynee perehtyä tuohon kilpailevaan sivustoon tarkemmin, josko sitä vaikka. Oman putiikin sivustot ovat jo valmiina febessä, eli jahka saan valokuvattua ensimmäiset valmiit tuotteet, laitan sinne kuvat ja julkaisen koko komeuden, ta-daa! A vot, köyhän miehen nettikauppa on valmis! Mainostahan siinä lähinnä haetaan, varsinainen nettikauppaviritelma tulee sitten oikeasti nettiin jossain vaiheessa, mutta etteivät tekeleet suotta pölyty hyllyillä vain, vaan ovat ostavien asiakkaiden tietoisuudessa ja jaettavissa koko sosiaalisen median hienoihin sfääreihin.
(Joidenkin rohkeutta voi vain ihailla. Yksi Alangon keikan taiteilijoista.)
Ja vielä valokuvaamisesta, mistäpä muustakaan puolenyön jälkeen koneen äärellä. Olipa mainiota olla serkun häissä, seuraamassa (toisen) ammattilaisvalokuvaajan työskentelyä. Jonkin verran piti tietysti jututtaakin, minähän olen se suppusuu aina ja kaikkialla. Välineistöstä(kin) keskusteltiin ja vahvistui yhä enemmän aatokseni kameran päivityksestä. Nykyinen on vanha koppura. Mutta uuden annan itselleni luvan ostaa vasta, kun osaan tehdä kaiken manuaalisesti.
Olin tänään tekemässä savitöitä. Tai hienommin keramiikkaa. Nythän se alkoi jo sujua! Tunnissa edellisen työn viimeistely, rikkominen (vahingossa) ja rikkoutuneen kohdan feidaaminen tarkoitukselliseksi muotoiluksi.. (Aargh, voihan vee ja hiivatin himputti.) Hyvä oppi jatkoa varten – kenties jatkossa osaan olla hieman hellävaraisempi. Samaiseen tuntiin mahtui ONNEKSI myös uuden työn teko. Muotoilu oli niin ihanaa! Ensi kerralla on sitten raakaa työtä, veistoksen kovertaminen ontoksi. Toivottavasti ehdin tekemään jotain muutakin, siis uuden työn, lääh. Jään niin helposti koukkuun. Addiktioistani saisi mainion postauksen. Rohkeutta keräillessä yksi satukirjaotos kartanon omenatarhasta.
Kirjoitushommia pitäisi markkinoida lisää, jotta saisin hieman tehokkaammin niitä esille. Tästäkin muutama suunnitelma hahmottumassa, ja hyvä niin. Mutta voi hyvänen aika. Ikään kuin valokuvauksen ja kirjoittamisen hanskaanottamisessa ammatilliselle tasolle ei olisi riittävästi, nyt on sisustuskärpänen purrut isosti. Suunnittelen itselleni, meille, ja kaikille muille. Luen blogeja, selaan sisustuslehtiä ja -katalogeja silmät kiiluen. Uskon, että olisin siinä hyvä. Taidanpa laajentaa 🙂
Rakastan kaikkia vuodenaikoja. Jotenkin nämä alkusyksyn hämärtyvät illat tuntuvat silti, joka vuosi, erityisen ihanilta. Kynttilät, villahuovat. Se erityinen tunne, kun haistaa syksyn tuulessa ja kuulee aaltojen vaahtopäissä. Kun näkee ensimmäiset kellastuneet koivunlehdet. Joku sanoi joskus, että oman syntymäpäivän vuodenaika tuntuu aina rakkaimmalta. Olkoon vaikka siitä kiinni, mutta nautin. Luopumisen tunne, kevyt melankolia kesän jäädessä taa. Voi rauhoittua kiihkeän kesän tahdin jälkeen (no just joo, tätä ei usko kukaan, varsinkaan minä itse, mutta syksyn erityisen syntymähetken ajan tuntuu siltä).

Nukkuva koiranpentu käpertyneenä jalkojeni päälle ❤
No comments yet

Kiitos, että jaat ajatuksesi kanssamme!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: