Skip to content

Verkkokauppaa ja vaikuttamista

 Mielestäni netissä olevat verkkokaupat ovat asiakaspalvelua parhaimmillaan. Voi rauhassa, omassa kodissaan, haluamanaan ajankohtana tutustua valikoimiin, fiilistellä ja shoppailla ympäri maailman (vaikka suurin osa käyttämänistäni kaupoista on kyllä melkoisen suomalaisia). Äiti kiittää. Varsinkin muutettuani saaristoon, jossa muut kuin päivittäin tarvittavat perusruokakaupan valikoimat ovat ajomatkan takana (halutusta laajuudesta riippuen 20 minuutista pariin tuntiin), on nettishoppailuni lisääntynyt. Se kun vaan on nyt niin näppärää.
Suoraan ja välillisesti tämä aktiivisuuteni on näkynyt lahjakortteina, alennuksina ja monenlaisina muina mainioina etuina, joita käytän, jos olen kyseisestä putiikista muutenkin hakemassa jotain. (Vaikuttavatko ne alitajuisesti, ohjaanko ostokseni hanakammin alennuslafkaan, mene tiedä.. Sitähän siinä toki haetaan). Nyt sitten sain kutsun Stockmannin verkkokaupan kehitysyhteisöön. Juu, olen toki heiltä tilannut paljon ja melko näppärästi kaikki onkin sujunut (Hullujen päivien postituksissa oli haasteita, muuten ei minkäänlaisia pulmia sitä ennen tai sen jälkeen). Mielelläni osallistun toiminnan kehittämiseen jatkossakin, kun en malta muutenkaan aina pitää ajatuksiani ominani.
Kiva, että pääsen vaikuttamaan. Mutta olenko liiankin hanakka kuluttaja? Itsetutkiskelun paikka, varsinkin näin joulun alla, luulisin. Minulle on tärkeää, että lapsilla on riittävät vaatteet ja varusteet (arkeen, juhlaan ja harrastuksiin), että joululahjoissa on ainakin muutama toteutunut toive, ja että tuotteiden laatu on mahdollisimman hyvää (pihus miten paljon harmittaa, jos joku melko uusi tuote hajoaa ihan normaalissa käytössä!). Suurin osa ostoksistani vain tapahtuu netissä, kun aiemmin hoidin ostoskelut ihan livenä. Ehkä olen kuitenkin vielä kohtuukäytön rajoissa? Jätän tämän(kin) asian vielä seurantaan. Tarkkailija toteaa. Over and out.
No comments yet

Kiitos, että jaat ajatuksesi kanssamme!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: