Siirry sisältöön

Arkisto kohteelle

Optimisti, realisti vai pessimisti?

Minkä ihmeen vuoksi vain kaiken tyrmäävä ”realisti” on aikuismainen ja järkevä ja innostuva, myönteisesti asiat näkevä on vain hömppä hattarapää?

Entäs, jos myönteisyys olisi sittenkin kannustava voimavara, ei jotakin, jota on syytä häpeillä? Ei tarkoituksena ole suinkaan olla kohtaamatta haasteita ja vain elää pää pilvissä. Vaan koska haasteita tulee joka tapauksessa, voi niistä pyrkiä selviämään pystypäin ja tulevaisuudenuskonsa säilyttäen. Ei se mielestäni ole huuhaata vaan tervettä elämäniloa.

Ugh, olen puhunut.
Kuvassa Pikku Myy Muumimaailman Taikatalvessa. Onko hän optimisti, pessimisti vai vain Muumin hännänpurija?

Taivaanrannan maalari

 Aamulla kun vilkaisin keittiön ikkunasta, tuli kiire jäälle. Kiskaisin sentään takin pyjaman päälle ennen kuin sinkosin ovesta kamerani kanssa. On se vaan uskomaton.
Kuvat täysin käsitt-ele/ä-mättömiä.
 
 
 
 
Näistä voisi tulla melkomoisen ihania sisustustauluja, tai vaikkapa tapetteja? Mitäs sanotte?

Aurinko!

 Takana puuhakas ja liikunnallinen hiihtoloma. Lapsetkin oppivat laskettelemaan, ovat ne vaan hirmu taitavia ❤ Vaan kyllä arkikin maistuu hyvältä. Ja ihana ihana aurinko lämmittää pakkasyön jäljiltä, kevät tulee, ja valo! Itseä hemmottelin ja ostin lähikaupasta tulppaaneja. Leivon toscaleivoksia ja teen quiche lorrainea. Pöllytän kukkia ja mietin elämää.

Juuri nyt. Juuri tässä. Kaikki hyvin.

Auts, elämä.

Joskus elämä juilii kovalla kädellä. Toisinaan tuntuu, että koettelemuksia on liikaa. Aina ei vain pysty näkemään, että kaikella on tarkoituksensa, kolikolla toinen puoli, tummimmallakin pilvellä hopeareunus. Tänään oli sellainen päivä. Henkilökohtaisia, rankkoja asioita.

Mieleeni tuli tarina, jonka olen lukenut tai kuullut jostain joskus. Joku varmaankin löytää googlailemalla tarinan ”oikein kerrottuna”, nyt ei jaksa itse penkoa. Tarinan ideana oli viisaan päällikön sanat: onni vai onnettomuus, kenpä tietää. Oli villihevosia, joita hänen poikansa sai kesytettyä. Kateelliset tuumivat: kävipä onni! Päällikkö: onni vai onnettomuus, kenpä tietää. Poika tippui villihevosen selästä ja katkaisi jalkansa. Säälittelevät tuumivat: kurja onnettomuus! Päällikkö: onni vai onnettomuus, kenpä tietää. Kylästä värvättiin nuoret miehet sotilaiksi, mutta päällikön poikaa ei kelpuutettu katkenneen koipensa vuoksi, ja jälleen: kävipä onni! Johon: onni vai onnettomuus, kenpä tietää. Tarina saattoi jatkua tästäkin mutta ainakin itselle opetus meni jo jakeluun tässä vaiheessa ja muisti lakkasi tuhlaamasta kapasiteettiaan.

Todellakin. Ehkä joskus, jälkikäteen milloin mitäkin elämäni tapahtumaa katsellen havahdun, miten hyvä oli, että sekin silloin kokemani vastoinkäyminen tapahtui. Ehkä en koskaan, ja kenties sekin on hyvä ja tarkoitus niin. Yritän silti luottaa, että asia, joka sillä hetkellä saattaa näyttää onnettomuudelta, ei välttämättä sitä olekaan. Onnenpotkua en ehkä kuitenkaan halua alkaa dissata mahdolliseksi onnettomuudenkantamoiseksi.

Elämä. You bitch. Ja silti niin ihana.
(Let me always tickle those little toes.)

LinkedIn onnittelee

Sari, congratulations!
You have one of the top 10% most viewed LinkedIn profiles for 2012.
LinkedIn now has 200 million members. Thanks for
playing a unique part in our community!

Hämmentää. 180 miljoonan ihmisen profiilia on katsottu vähemmän kuin minun. Toisaalta, olin vain yksi 20 miljoonasta eniten katsotusta profiilista.

Mielestäni profiiliani ei oltu katsottu kovin paljon. Muutamat olennaiset uramuutokset kiinnostivat toki jonkin verran, mutta esimerkiksi viime viikolla profiiliani näkyy katsotun seitsemän eri henkilön toimesta.

Vai voiko tämä olla jotain suurta fuulaa, osa isoa markkinointikampanjaa, jossa isolle osalle palvelun käyttäjistä lähetetään samanlainen viesti? Ei kai.

Mutta silti. Minulla on tällä hetkellä 170 kontaktia ja seurailen aktiivisesti kymmenkuntaa ryhmää. LinkedInissä on valtavasti ihmisiä, joilla on tuhansia kontakteja. Miten olisi mahdollista, että näin pienellä aktiivisuudella saisi suhteellisesti noin suuren kiinnostuksen? En keksi muuta selitystä kuin että LinkedInissä taidetaan katsella keskimäärin melkoisen vähän profiileja… Saa korjata, jos tietää minun olevan väärässä.

Organisointia ja vinoja pinoja

Kun tässä arjessa on niin paljon puuhaa. On kaksi alle kouluikäistä lasta, koiranpentu, omakotitalo koti- ja muine puuhineen sekä yritys, joka pitäisi saada tuottamaan niin, että voisi maksaa palkkaa edes itselle. Vaan en valita. Olen iloinen tästä kaikesta, aivan mahdottoman onnellinen ja kiitollinen! Ihana elämä!
Tästä ihanuudesta vaan seuraa se, että tekemistä ja hoidettavaa on mahdottomasti. Kun vielä on siunattu mielellä, joka keksii jatkuvasti kaikenlaista uutta, enemmän ja vähemmän tärkeää puuhaa, joka olisi mahtavaa saada tehtyä ja vielä tietysti mahdollisimman hyvin, tehtävien pino usein kasvaa vaikka olisi kuinka ahkera.
Työpöytäni on päivisin ja toisinaan iltaisinkin (no okei, joskus yömyöhäänkin) toimintani keskipiste. On ihanaa, että on oma työnurkkaus,vaikkakin pesukone yleensä linkoaa selkäni takana ja joskus mankelikin litistää lakanoita. Pöytäni saattaa muiden silmissä vaikuttaa olevan kaaoksen vallassa. Silti itselleni homma on ihan organisoitutta ja hanskassa. Se noudattaa vissiä logiikkaa.

Tee/Lue/Arkistoi/Kierrätä.

Vasemmalla puolellani työpöytää sekä sähköpostissa ovat Tee -osion tehtävät. Läpikäytävät paperit, reklamaation tekemistä odottavat vaatteet, kirjanpitoon päivitettävät kuitit, taustakankaat ompelua vailla, you name it. Pöydälleni kertyy mitä moninaisimpia asioita odottamaan työstöä… Sähköpostit arkistoin tai poistan, kun niihin sisältyvä/ajatuksissani siihen sisällyttämäni tehtävä on käsitelty.
Lue -pino ei enää ole niin huojuva, kun laitoin lehdet vanhaan omenalaatikkoon selkämykset esillepäin. Luettavien pinoon pääsevät vain oikeasti kiinnostavat lehdet, ei siis mikä tahansa mainosposti. Silti vanha sanaleikki pätee, onpa lukematonta lukematonta. Pinosta nappaan lukemista tauoille ja omiin rauhallisiin (luksus)hetkiin. Luettavat kirjat ovat yöpöydällä… Lehtipino muuten tuntuu hieman kutistuneen? Huraa!
Arkistoi -pino kasvaa oikealla puolellani. Asiat, joita haluan/jotka pitää (esim. lakisääteisesti) säästää mutta en juuri niiden tekemisen jälkeisellä hetkellä halua lähteä erikseen tallettamaan ympäri taloa (säästettävät lastenvaatteet omaan laatikkoonsa, viime vuoden lehdet omaan kansioonsa, lasten piirustukset heidän huoneissaan oleviin mappeihin, vakuutuspaperit vakuutusmappiin..). Osa tästäkin olisi sähköistettävissä: joidenkin paperien skannaus ja arkistointi sähköiseen muotoon tietokoneelle, vaan tätä ei sentään kaikkeen voi eikä halua toteuttaa. Pinon kimppuun käyn yleensä työpöydän raivaushetkellä: lajittelen samoihin mappeihin tai edes samaan suuntaan menevät paperit omiin pinoihinsa ja vien pinon kerrallaan paikalleen.
Lopuksi Kierrätä. Paperipussi on lattialla oikealla puolellani, sinne suoraan kaikki paperinkeräykseen menevä. Samoin kirppiskassi seilaa työhuoneessani (se tarvitsisi jonkun pysyvän sijoittelupaikan, työn alla..). Muut kierrätyspisteet ovat keittiön kaapissa viereisessä huoneessa (metalli, lasi, kartonki, paristot, vanhat lääkkeet, sekajätteet).
Tämä toimii. Suosittelen muillekin. En välttämättä sitä, että asiat kasaantuvat pinoiksi – olisi hienoa, jos tehtävät saisi hoidettua sitä mukaa, kun niitä tulee. Mutta tärkeintä on, että asiat hoituvat ja tietää, mitä tekee. Ja lopuksi kaikki löytää paikkansa.
%d bloggers like this: