Siirry sisältöön

Arkisto kohteelle

Kärsivällisyyden kehittämisestä

Kärsivällisyys on käsittämättömän laaja aihe (kuten mikä tahansa, kun sitä oikein todella rupeaa penkomaan tai pohtimaan). Koska lupasin ystävälleni, joka oman arvionsa mukaan kärsii kärsimättömyydestä (anteeksi, tämä sanaleikki pakottaa viittaamaan vanhaan vitsiin, jossa pappi sanoi vastavihkimälleen nuorelle elefanttiparille: ”kärsikää toisianne”), turha menna johdannossa tämän syvemmälle.

On vaikeaa olla kärsivällinen. Biologinen syy 1: Aivojemme eläinosa on rakennettu olemaan alati valppaana ja havaitsemaan pienimmätkin poikkeamat ympäristössä. Siksi nykymaailmassa, jossa koko maailman informaatio on muutaman klikkauksen päässä, viestit mesessä, whatsapissa, instassa, febessä, säpossa tai tekstareina kilahtelevat taskussa koko ajan, tarkkaavaisuuttamme koetellaan. Biologinen syy 2: pystymme todellisuudessa keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan (mieli pystyy pitämään samaan aikaan viidestä seitsemään – harjoitellen jopa yhdeksään – erillistä elementtiä aktiivisena mutta nämä ovat pienempiä asioita, ei suuria jonglöörattavia kokonaisuuksia), joten multitasking tarkoittaa todellisuudessa sitä, että vaihdamme mikrosekunneissa aina yhdestä tehtävästä toiseen ja sitten takaisin. Tämä jatkuva huomion ja keskittymisen vaihto rasittaa mieltämme, aivojamme ja tahdonvoimaamme – sekä kärsivällisyyttämme.

Kärsivällisyys on hyve, jota voi auttaa sekä ulkoisiin tekijöihin vaikuttamalla että sisäisiä tekijöitä kehittämällä.

  1. Rajoita informaatiotulvaa. Anna liskoaivojesi latautua rauhassa ja kokea turvallisuuden tunnetta ärsyketulvaa vähentämällä. Tämä voi aiheuttaa ensin vieroitusoireita, koska jatkuva ärsyketykitys tuottaa elimistöön stressihormonien avulla ylivirittyneisyyden tilan, jonka lauetessa nuupahdus ja kaipuu aiempaan on todennäköistä mutta onneksi lyhytaikaista.
  2. Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Pidä pieni tauko aina vaihtaessasi asiasta toiseen, ja anna aivojesi pysyä mukana. Tähän riittää vaikka tapahtuman itselleen sanoittaminen hiljaa mielessään. Muista myös kehua itseäsi, kun saat yhden, edes pienen, osion valmiiksi!
  3. Tiedosta kärsimättömyytesi aiheuttaja. Liian kiire? Liian tiukka aikataulu? Karsi tekemisiä. Jätä pois epämieluisat tai pitkän tähtäimen tavoitteitasi tukemattomat asiat. Opettele sanomaan ei. Delegoi tehtäviäsi, vastuuta muita. Älä uhriudu hoitamattomien hommien kasan alle. Jätä kalenteriin enemmän tilaa, väljyyttä. Varaa aikaa myös itsellesi, buukkaa kalenterista tarvittaessa lepohetkiä, omaa aikaa ja leposteluaikaa rakkaiden kanssa.
  4. Jos tekemättömät asiat ovat epäselvänä, stressaavana kasana tai vyyhtinä ajukopassa, kärsimättömyys iskee helposti. Kirjoita ylös KAIKKI tehtävät, jotka mielessäsi odottavat huomiota ja toimeen tarttumista. Varoitus: luvassa voi olla toooosi pitkä lista. Käy sitten tämä lista läpi. Yliviivaa merkityksettömät. Vapauttavaa! Siirrä Ehkä joskus -listalle ne, jotka eivät tunnu tärkeiltä, mutta joista tuntuu vaikealta luopua yliviivaamalla. Lajittele loput sen mukaan, ovatko ne ”pakko” tehdä vai haluatko tehdä ne. Tee joka päivä jotain niistä asioista, jotka edistävät tavoitteitasi ja unelmiasi – pidä tästä kiinni. Jokainen päivä vie sinut tällöin lähemmäs unelmien elämääsi. Listaus siksi, koska on turha kuormittaa mieltä yrittämällä muistaa kaikki se, minkä voi kirjoittaa ylös.
  5. Tunnista tilanteet, joissa usein menetät kärsivällisyytesi. (Pidä tarvittaessa kirjaa kilahduksistasi, niin opit tunnistamaan omat kamelin oljenkortesi.) Usein jo tiedostaminen auttaa. Tapahtumat, ihmiset, sanonnat, tilanteet. Yleensä näissä on jotain, mitä meidän on vaikea hyväksyä, ehkä jokin pieni nalkuttava tunne, tai sitten suuri huutava vääryys. Tunnista, tiedosta, toimi. Muuta tilannetta tai muuta itseäsi tilanteen suhteen.
  6. Pitkällä tähtäimellä kärsivällisyydessä on kyse omasta asenteesta elämään ylipäänsä. Nopean – ja silti oikeasti toimivan – avun saa, kun oppii rentoutumaan kärsimättömyyden iskiessä. Hengitä muutaman kerran syvään, pyri tyhjentämään mielesi. Keskity vain hengitykseesi kunnes tunnet rauhoittuneesi riittävästi.
  7. Päästä irti. Jos et voi tehdä mitään sille, mikä laukaisee kärsimättömyytesi, anna sen olla. Opettele hyödyntämään tilannetta. Autosi seisoo tuskaisessa ruuhkassa? Mahtavaa! Pääset kuuntelemaan klassista musiikkia/uusia äänikirjoja/opettelemaan uutta kieltä opetus-cd:ltä. Toimii aluksi erityisesti pienemmissä kärsimättömyyttä aiheuttavissa asioissa. Kun sujuu pienemmissä asioissa, huomaat kärsivällisyytesi kasvaneen niin, että voit laajentaa mallia suurempiinkin asioihin.
  8. Muista, että suurin osa asioista vie aikaa toteutuakseen. Kaikki-mulle-nyt-heti ei vain valitettavasti yleensä toimi, ja jos tuntuu, että aikaa tuhlaantuu, käytä aikasi johonkin muuhun odotellessasi. Ja yleensä ne tärkeimmät asiat vaativat kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista.
  9. Keskity tärkeimpiin asioihin. Olethan tietoinen omista arvoistasi? Keskity niihin, tai keskity parantamaan maailmaa olemalla ystävällinen, anteeksiantava, kiitollinen. Panosta merkityksellisimpiin asioihin.
  10. Paras tapahtukoon. Tee parhaasi unelmiesi ja itsellesi tärkeiden asioiden eteen, ja sitten siirry sivustakatsojaksi ja anna asioiden vain tapahtua. Seuraa, tietoisesti, miten asiat etenevät. Joskus asiat menevät kuten olet toivonut, toisinaan eivät. Ja usein jälkikäteen tarkasteltuna onkin ollut varsinainen onnenpotku, ettei alkuperäinen toiveesi toteutunutkaan. Paras tapahtukoon.
  11. Ole myönteinen. Suhtaudu elämään ilolla. Myönteisyys on olennainen osa kärsivällisyyttä. Muista, että elämä ei ole kilpajuoksua määränpäähän, vaan matka, jonka jokaisesta askeleesta on mahdollista iloita.
  12. Vain muutos on pysyvää. Hyväksy, että suunnitelmasi eivät aina toteudukaan. Päästä irti lempeästi. Pidä odotuksesi realistisina – niin olosuhteiden kuin muiden toiminnankin suhteen. Ihmiset, tai maailma, eivät ole täydellisiä. Kärsimättömyys ei ainakaan muuta muita yhtään parempaan suuntaan. Jos toivot toisen muuttavan toimintatapojaan, kerro tästä hänelle. Mutta muista, että toista ei voi muuttaa, vain itseään. Eikä toisaalta mitä tahansa tarvitse kestää. Joskus on viisainta poistua tilanteesta.
  13. Anna itsellesi tauko. Älä tee muutamaan minuuttiin mitään. Istu hiljaa ja ajattele. ÄLÄ TEE MITÄÄN. Saatat tuntea itsesi kärsimättömäksi, mutta tämän aikalisän avulla voit aidosti hidastaa maailmasi pyörimistä.
  14. Älä oleta liikoja. Olisi helpompi olla kärsivällinen, jos vauvat eivät itkisi, lapset huutaisi, astiat menisi rikki tai tietokoneet kosahtaisi. Ajatus siitä, että voit olla kärsivällinen sitten, kun kaikki sujuu pulmitta, on vain oman elämänsä turhaa hankaloittamista.
  15. Käännä vastoinkäymiset voitoksesi. Ärsyttävimmät ja vaikeimmat asiat ovat parhaita opettajiasi ja tehokkaimpia kärsivällisyysharjoituksiasi.
  16. Voit olla kärsivällinen koska tahansa. NYT. Hengitä syvään, seuraa, miten ilma virtaa kehossasi. Ajatukset ovat vain virtaa, joka kulkee ilman, että sinun tarvitsee millään tavalla reagoida siihen. Olet itse kärsivällisyys. Puu, joka kasvaa juurien kautta maasta saamastaan ravinnosta ja korkealta lehvistöstä saamastaan hapesta ja auringosta. Ikiaikainen vuori, joka vain on, vaikka tuuli miten tuivertaa, aurinko paahtaa, sade hakkaa. On. Se riittää. Pysähdy. Kuuntele, tunne, näe, aisti. Tietoinen läsnäolo auttaa elämään täydellä sydämellä, täydellä mielellä.

Kärsivällisyys EI OLE lamaantuneisuutta. Saat edelleen olla energinen, aikaansaava, pirskahteleva ja tirskahteleva. Nämä eivät ole synonyymejä kärsimättömyydelle. Mutta muista: sisäinen rauhasi ei ole kiinni ulkoisista olosuhteista.

Näin ulkoisia olosuhteita ja sisäisiä toimintamalleja muuttamalla on mahdollista kehittää kärsivällisyyttään. Ole hyvä J, ja kiitos! t. Ex-antilehmänhermo

Lopuksi kuva aiheeseen sopivasta mahtavasta idolistani. Dalai Lama❤️

Lillanista ja yleisemmin

Tsekkasin Lillanin nettisivujen speksejä. Pian 11 000 näyttökertaa ja lähes 3000 kävijää! Ihan us-ko-mat-to-man huikea määrä❤️ Sivu on ollut pystyssä juuri vuoden päivät – tuntuu, kuin olisin ihan vastikään niitä askarrellut. Kyllä, Lillan on ihana. Mutta varmasti jotain tekemistä asian suhteen on minunkin puuhasteluillani. Antaa lisäpontta, uskoa itseen. (Jee!) Kyllä nyt rinta rottingilla painun jatkamaan Mökkivuokraajan käsikirjan tekoa😊

Sirkustelua

Eilen illalla pääsimme osallistumaan Sagalundin ja Luckanin avulla Kemiönsaareen saatuun hauskaan Sirkus -tapahtumaan Taalintehtaan tunnelmallisessa verstaassa.

Tällä kertaa kutsuttuina oli kulttuurihenkisempiä aikuisia, ja varmasti meno oli yhtä hulvatonta kuin päivisinkin 😊

Klovni opasti halukkaita maailmansa saloihin ja tirehtööri piti huolen, että lapsilla oli mahtavaa puuhaa maneesissakin❤️

Elävää musiikkiakin oli, myös sirkusmaiseen sävyyn😊 (Erikseen mieleen jäi kappale, jonka aikana puhelin oli taskussa: klovni oli mukana miehensä kanssa soittamassa Kummisedän tunnaria! Mahtavaa!)Lapset kysyivät jo paluumatkalla, voisimmeko mennä uudestaan. Onnistuu vielä kesäkuun loppuun asti, joten eiköhän😊

Valokuvausta, pitkästä aikaa

En ole aikoihin ottanut valokuvauskeikkoja vastaan. Kesäkuun puolella tein poikkeuksen ja kävin kuvaamassa ystävän pojan rippijuhlissa – samoin kun tyttärensä juhlissa kaksi vuotta sitten.

Perinteisiä poseerauskuvia, kauniissa miljöössä tottakai.

IMG_3290-XL

Ryhmäkuvia lapsista ja muista vieraista eri kokoonpanoilla.

IMG_3403-XL

Tilannekuvia juhlista ja vieraista.

IMG_3571-XL

Oli hauska nähdä, miten parin vuoden takainen sankaritar oli kovin samanlainen, ja kuitenkin myös kasvanut.

IMG_3417-XL

Kaikilla oli juhlissa hauskaa ❤

IMG_3360-XL

Vielä kerran onnea koko hauskalle (ja lite galen) perheelle!

IMG_3629-XL

Saatu palautekin tuntuu mukavalta:

”Tack! Kollade snabbt igenom men måste logga in hemma ordentligt sen! Många jätte fina foton!! Hör av mej!! Tusen tack😊”
”Oj jestas så fina foton!”

Ihanaa, että kuvat olivat mieluisia! Sunnuntaina jälleen kuvaamaan, tällä kertaa ulkomailta suvun kotikonnuille tytärtä kastamaan piipahtavaa. Niin se vain luontevasti kamera solahtaa tuohon käden ja silmän väliin, ihan huomaamatta.

Kesäleiri

Leiristä oli puhuttu pitkin kevättä. Isompien lasten ensimmäinen leiri! Kaksi yötä teltoissa! Vuosikymmenten perinteinen, paikallinen kunnan järjestämä, liikuntapainotteinen Kamp Kiila (ent. Ekniemi). Ilmoittautuminen heti kun mahdollista, että saatiin varmasti lapsille paikat. Kun infokirje kolahti sähköpostiin, alkoi kuumeinen valmistautuminen – toisella lapsella. Mitkä olisivat hyvät discovaatteet? Entä jos sitä tätä ja tuota? Maailma melkein romahti, kun sovittu telttapari kertoikin lähtevänsä Lontooseen eikä pääsisikään leirille. Toinen lapsi taas – meneehän se valmistautuminen Aku Ankkaa lukemalla, ja trampalla pomppimallakin.

Lopulta kaikki mukaan tuleva oli nimiöity ja pakattu. Matkaan! Ihana, idyllinen vanha talo, sauna, liikuntakenttä kiipeilytelineineen, iso metsä ja merenranta sopivan pyöräilymatkan päässä.

Oma teltta telttakylän jatkoksi, vanhat ja uudet kaverit naapureina.

Makuualustojen ja makuupussien huolellinen asettelu osoittautui turhaksi, sillä molemmat lapset nukkuivatkin sitten kavereiden teltoissa. Mutta hyvä toki oli olla tavaravarasto niille kaikille vaatteille, joita ei sitten käytettykään mutta jotka silti mystisesti olivat aivan hiekassa ja sammaleessa😊

Ensimmäisen aamuherätyksen hoito Luonto Äiti mahtavalla ukkosenjyrähdyksellä. Onneksi tutut yövahdit (jotka olivat valoisan yön aikana korjanneet polkupyöriä ja siirrelleet tavaroita sateen varalta taivasalta telttojen suojiin) olivat paikalla ja tehtäviensä tasalla.

Antoisa kesäleiri. Kokemuksia, elämyksiä, oppeja itsestä ja elämästä. Univelkaa, likaiset varpaat. Lämpimän suihkun ja valtavan ruokamäärän jälkeen uni maistui omassa sängyssä makeasti. Leirielämä❤️

Maaseudun tulevaisuuden äitisoturi

Minusta julkaistiin artikkeli eilisessä Maaseudun tulevaisuudessa (8.6.). Linkki nettiartikkeliin (tynkä varsinaisesta lehtijutusta) tässä. Sain jo samana iltana eräältä lehden lukeneelta kuvina koko jutun, kiitoksia! Paperipostina lähdössä minulle toimittajalta tänään 🙂

Olen hämmentynyt (ja kiitollinen) saamastani valtavasta huomiosta. Eilisen illan ja tämän aamupäivän aikana olen saanut puheluita, viestejä, tekstareita. Kiitos niistä! Osa varmasti selittyy sillä, että isossa kuvassa olen käytännössä puolialasti O.o Olin menossa lasten kanssa uimaan, kun minulle soitettiin, että valokuvaaja tulee NYT, kerro minne. Nappasin vain nopeasti siistimmän paidan bikinien päälle laitettavaksi ja pyysin, että  valokuvaaja ottaa minusta kuvia vain vyötäröstä ylöspäin. No ei mennyt ihan kuin Strömsössä, selittynee sillä että oltiin Strömman rannalla Gammelbyssä. Ei monen kirjaimen heittoa, iso ero toteutuksessa. MUTTA on ollut ihanaa huomata, että myös se, mitä ja miten teen, on ollut kiinnostuksen kohteena. Mahtavaa, että Mökkivuokraajan käsikirja kiinnostaa niin kovasti! Antaa pontta kirjoittamisen loppurutistukselle, kun tietää, että siihen kootut neuvot oikeasti tulevat tarpeeseen ja hyötykäyttöön! Myös muusta yritykseni tarjoomasta on tullut mukavasti kyselyitä, ihan mahtavaa. Laittakaa edelleen viestiä haluamallanne tavalla, vastaan kyllä. (Muoks, en ole hakemassa itselleni sulhoa, elämässä on ihan tarpeeksi hässäkkää näinkin. Mutta työtehtäviä ja ystäviä otan enemmän kuin mielelläni elämääni!)

Saamani palaute on ollut mahtavan kannustavaa. KIITOS kaikille! Tässäpä muutamia:
”Tosi kiva kirjoitus sinusta lehdessä. Voisinpa minäkin elää noin ilman stressiä.”
”Ihana Sari <3”
”Hieno juttu”
”Oli tosi hyvä ja mielenkiintoinen juttu”
”haluan sanoa myös sen että olet upea, kaunis ja näyttävä nainen. Kuvat sinusta tosi hyviä.”
”Hieno juttu Sinusta Maaseudun Tulevaisuudessa!”
”Luin ja ajattelin et onpa kova yrittäjä sitkeä 🙂 ”

En minä stressittömästi elä, mutta täydellä sydämellä. Ehkä kirjoitan joskus artikkelin eustressin ja tavallisen stressin eroista 🙂 Terkkuja valokuvaajalle, katsojat ilmeisimmin tykkäsivät kuvista 😀 ja KIITOS jutun kirjoittajalle yhteydenotosta, visiitistä, myönteisestä suhtautumisesta minuun, elämääni ja työhöni. Kiitos kaikille kannustuksesta ja palautteesta – ja tulevista työtehtävistä sekä Mökkivuokraajan käsikirjan ennakkotilauksista!

Sana Housing

Kuten kerron yritykseni kotisivuilla, toimintani jakautuu kolmeen eri osa-alueeseen. Ensinnäkin on tämä Sana Design. Nettisivut, valokuvaus, kirjoittaminen, pienkäsityöt ja muotoilu. Toisekseen on Sana Consulting, jonka palveluihin kuuluvat projektijohtaminen ja prosessikonsultointi, rekrytointipalvelut pöydän molemmin puolin sekä muut valmennukset. Kolmantena on Sana Housing, kaikki asumiseen liittyvä. Sisustussuunnitelmat ja -toteutukset, remontit, organisointi. Pihasuunnitelmat ja -toteutukset, taimimyynti. Mökkivuokraus; Lillan ja Mökkivuokraajan käsikirja.

Tein Sana Housingin omat kotisivut ja minusta niistä tuli oikein kauniit. Aiheotsikot sivuilla tulevat johtamaan tämän blogin kyseisen alueen postauksiin, kunhan saan jumpattua tagit kuntoon. Otan mielelläni kaikenlaista palautetta vastaan!

IMG_2309-XL

Kuvassa tyttären kädet jokunen vuosi sitten, kun kävimme tutustumassa Örön saareen sen yleisölle avaamista edeltävänä kesänä. Aarteita aarteen (multaisissa) käsissä ❤

Deli(cious)

Sattuipa vastaan Farmors Cafén kuvapostaus sesonginavajaisiin valmistelusta. Ihana paikka, suosittelen. Muistelin kirjoittaneeni joskus paikasta ihan postauksenkin. Eipä ollut tässä blogissa. Olin unohtanut kokonaan, että minulla on ollut joskus suunnitelmissa perustaa tänne pitopalvelu ja bnb-paikka, jonka alkajaisiksi, kuinkas muuten, perustin blogin.Hauskaa, ei mitenkään huono idea edelleenkään. Edelleen pidän kokkaamisesta ja leipomisesta ja tuotokset ovat hyviä. Ja näköjään tuo majoituspalvelukin rullaa mukavasti❤️ Pitääpä ottaa uudelleen vakavaan harkintaan.

Ja se alussa mainittu postaus Farmors Cafésta löytyy täältä

Siivous: kaappi.

Lisää kaappipuheita. Kodin siivouskaappi oli (järkyttävän) alkuperäisessä kunnossa. Mukana historian siipien havinaa niille, jotka tunsivat talon asukkaat noin 70-80-luvulla😁

Tuumasta toimeen. Hyllypapereiden ja muun tauhkan poistamisen sekä huolellisen jynssäyksen jälkeen oli ilo huomata, että kaapin runko ja hyllyt olivat hyvässä kunnossa. Seinät ja katto valkoisiksi, hyllyt saivat ihanan vahakäsittelyn (luksusta on hyvä löytyä paikoista, joissa sitä viimeiseksi odottaisi).

Kun karsi, järjesti ja organisoi, kaappiin mahtui kaikki mitä pitikin. Pesuaineet, polttimot ja paristot, kastelukannu, kauppakassit, siivousrätit, imuri, pölyhuiska ja pesuvati. Kauniisti.

Kyllä nyt kelpaa aukoa siivouskaapin ovea. Sujuvaa, toimivaa ja kaunista arjen estetiikkaa.

Ps. Oli ihana lasten kevätkirkko eilen ja kevätjuhla tänään❤️ Koska some on täynnä auringon kultaamia kuvia ruusutetuista, otokseni on tältä aamulta. Tärkeää valmistautumista tärkeään juhlaan❤️

Mökkivuokraajan käsikirja etenee :)

rahaa vapaa-ajan markkinoilla liikkuu paljon, mökkivuokraus yleistyy

Lue lisää

%d bloggers like this: