Siirry sisältöön

Valokuvauksen merkityksellisyydestä

Valokuvassa ajateltiin olevan taikaa, ennen kuin se yleistyi ja arkipäiväistyi. Valokuvaan vangittiin hetki, henki, sielu.

IMG_3919

Olen kuvannut melko paljon. Kymmeniä ja kymmeniä tuhansia kuvia. Ensimmäisen järjestelmäkamerani laskuri ehti mennä kaksi kertaa ympäri ennen kuin vaihdoin sen seuraavaan. Kamerasta on tullut luonteva jatke näkemiselleni, ympäristöni ja ihmisten hahmottamiselle. Kuten elämässäni pyrin hyvään, tuomaan iloa, onnea ja kauneutta maailmaan, niin myös valokuvaamisessa yritän nähdä kohteen kauneuden. Osoittaa arvostukseni. Joillekin se tarkoittaisi ryppyjen siloittelua. Ei minulle. Rypyt ovat merkki eletystä elämästä. (No jonkun näppylän saatan poistaa valokuvasta. Vaikka finni saattaakin viestiä iloisen aktiivisesta hormonitoiminnasta tai suklaan suussasulavuudesta, ei sen tarvitse olla kuvan punainen keskipiste.)

IMG_3938

En halua ottaa kuvia vain kuvaamisen vuoksi. Pyydän naurettavan vähän palkkiota valokuvauskeikoista (itse valokuvaamiseen käytetty aika on vain pieni osa koko prosessia) ja toisaalta mietin tarkkaan, minkä työn otan vastaan. Ja kun valokuvaan, teen sen täydestä sydämestäni. Haluan päästä valokuvaamisen alkuperäiseen tunteeseen. Vangita hetken niin, että kuvaa vielä vuosikymmenten päästä katsellessakin se herättää tunteita ja muistoja. Pistän itseni likoon, toimin täydellä sydämellä. Koska uskon, että lopulta sydän näkee tarkemmin kuin silmä konsanaan.

IMG_4138

Sunnuntaina minulla oli ilo kuvata erään sydämellisen pariskunnan suloisen tyttären kastejuhla. Palautteesta päätellen olen pääsemässä tavoitteeseeni. Hyvä ❤

IMG_3742

”I kyrkan sjöng en duktig lokal solist och en duktig fotograf, Sari Hyvärinen, var med och fotograferade hela ceremonin. Tillställningen fortsatte på Strandhotellet i Dalsbruk, där vi serverades god mat och fick mycket bra service, och där Sari fortsatte fota dopbarnet och gästerna och fick alla på gott humör.”
”Tusen tack för i dag! Du var så duktig och alla var så imponerade av dig. Vi ser fram emot att se resultatet! 🙂 .. Tack än en gång!”
”Tusen tack för den supersnabba leveransen af fotona! ..”
”Tusen tack för de superfina fotona! Det är bara att fakturera vad du vill! 🙂 Tack än en gång!”

IMG_4049

Kiitos teille. Olen jälleen askeleen lähempänä tavoitteitani. Ja olen etuoikeutettu, että olen saanut olla mukana tässäkin, niin monen elämässä tärkeässä hetkessä.

IMG_3967

No comments yet

Kiitos, että jaat ajatuksesi kanssamme!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: