Korvamatojen salattu elämä
Tiedäthän. Joku tarttuva sävel, usein yleensä ärsyttävyyteen asti yksinkertainen tai muuten korvaan kiinni jäänyt musiikkikatkelma.
Yleensä laulan tai hyräilen madon mukana puuhaillessani muuta. Mutta olen huomannut, että korvamato alkaa yleensä elää omaa elämäänsä: sanat muuttuvat pinta-ajatusten mukaisiksi niin, että yhtäkkiä huomaankin laulavani jotain ihan muita sanoja, samalla sävelellä vain.
Tiedostaminen. Huhheijaa, millaisista ajatusmalleista sitä voikaan saada itsensä kiinni! Itseään solvaavista, et-onnistu-kuitenkaan -tyyppisistä. Onneksi huomaan hyräileväni myös kannustavia sanoja. Varsinkin, jos annan aivoilleni tehtäväksi ”ei kun nyt oikeasti jotain kivaa pliis”.
Paras keino ärsyttävän korvamadon karkottamiseen? Ala hyräillä jotain parempaa, yhtä tarttuvaa. Itsellä turvabiisinä Louis Armstrongin What a wonderful world tai (ihan mikä tahansa versio) Girl from Ipanema -kappaleesta. Jälkimmäisessä myös lantionkeinumisvaara😁
Kuvan kuukunanmunat liittyvät tähän vain siten, että niiden nimi on melkein yhtä pöhkö kuin tämän postauksen sisältö.
