Siirry sisältöön

Elämän opetuksia (=räjähtänyt muumitalo)

Olen tehnyt jouluksi muumitalon muotoisen piparimökin pian kymmenen vuoden ajan. Pitäisi sujua rutiinilla, neh?


Tuin romahtamaisillaan olevaa rakennusta mukein ja lahjanauhoin mutta se levähti silti. Otin pienen tuumimistauon, jonka lopputulemasta olen ylpeä. 

  1. Elämässä ei aina kaikki mene halutusti tai suunnitellusti. Syynä voi olla vitkastelu, hätäily tai vaikka alunperin (suunnitellun lopputuleman kannalta) yhteensopimattomat  osat. 
  2. Jos hommat leviävät käsiin, on fiksua ottaa aikalisä ja tarkastella tilannetta eri näkökulmista. 
  3. Lopputulos voi olla monella tapaa parempi kuin alunperin toivottu, vaikka ei muistuttaisi suunniteltua laisinkaan. 
  4. Riittää kun tekee parhaansa, pyrkii hyvään ja on valmis improvisoimaan tarvittaessa. 


Lapset tulevat taatusti pitämään supermakeasta hässäkästä, vaikka se omaa silmää särkeekin. Lapsia varten sen kuitenkin teen, joten eikö ole vain hyvä että madalletusta tönöstä paljastuu lisää sokerikuorrutettua piparisulppua. Sitäpaitsi ent. katto näyttää vaikka karkkitulivuorelta, jos oikein mielikuvitusta venyttää. Eikä loppiaisena tapahtuva parempiin suihin saattokaan harmita yhtään! (Ja Muumipeikko ja Niiskuneitikin näyttävät ihan tyytyväisiltä. Niin tekijäkin, enpä olisi uskonut vielä jokunen vuosi sitten. Taidan tulla vanhaksi ja viisaaksi.)

No comments yet

Kiitos, että jaat ajatuksesi kanssamme!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: