Skip to content

Kuka minä olen mitään kertomaan?

Tiedätkö sen inhottavan tunteen. Olet hyvä jossakin. Tosikin hyvä. Ja olet keksinyt, miten voit osaamisellasi auttaa muita. Haluat auttaa, olla hyödyksi ja avuksi. Olet tehnyt valtavasti töitä asian eteen. Kertonut innoissasi kaikille, jotka jaksavat kuunnella, kirjoittanut aiheesta moneen eri tuuttiin. Mietit tulevaisuutta ja suunnittelet etenemistä. Sitten se yhtäkkiä iskee. Huijarisyndrooma.

Pikkupiru: Mitä sinä olet asiasta mitään kertomaan? Kuvittelet vain osaavasi ja tietäväsi! Luuseritytönpullero, höpöhöpö.

Minä: Olen pyörittänyt tätä toimintaa onnistuneesti jo monta vuotta. Olen oivaltanut onnistumisen avaintekijät ja osannut konseptoida ne. Kehitän palveluani jatkuvasti. Olen oikeasti hyvä ja kehityn koko ajan paremmaksi.

Pikkupiru: Älä viitsi. Sinäkö onnistuisit? Kuka sinut muka ottaisi vakavasti?

Minä: Minä itse. Ja aika moni muukin. Minuun, osaamiseeni ja tekemisiini luottavien ja määrä kasvaa koko ajan. Näkemystäni aidosti arvostetaan. Pidäpäs kärkäs kielesi kurissa, pikkupiru.

Sisäinen dialogi ei kuulemma (todennäköisesti) ole merkki jakomielitaudista vaan normaalista oman toiminnan pohdinnasta. Pikkupirukin yrittää puhua juttujaan moneen korvaan.

Siltä varalta että itse en ole ainoa, joka pohtii, millä perustein minua tituleerataan Mökkivuokrausguruksi, miltä pohjin kirjoitin Mökkivuokraajan käsikirjan tai kirjoitan esimerkiksi viikottaista Mökkivuokraajan uutiskirjettä, avasin asiaa hieman. Kirjoitin Mökkivuokraajan käsikirjan nettiin tervetuloa-sivulle Kuka minä olen tällaista kertomaan -osion. Josko nyt tuo pikkupirukin vähitellen vaikenisi.

Parhaiten tietysti asiantuntemuksestani vakuuttuu tutustumalla toimintaan. Lukemalla blogia, tilaamalla uutiskirjeen, kenties kirjankin. Pääsemällä sisäpiiriin, jossa neuvon vielä syvemmällä tasolla ja kerron tarkimmin mökkivuokrauksesta.

Ja jos juuri sinulla on ideoita, miten parantaa toimintaani entisestään, kiitos että vinkkaat.

IMG_0001

No comments yet

Kiitos, että jaat ajatuksesi kanssamme!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: