Siirry sisältöön

Posts from the ‘Nettisivut’ Category

Ihania kuvia

Ystäviltä tietysti kuulee parhaat jutut. Niin myös appsien suhteen. Olen mitä ilmeisimmin elänyt tynnyrissä, koska löysin aivan vastikään kaksi mahtavaa sovellusta kuvien askarteluun puhelimella. Vai mitä pidät näistä? ❤️ Kiitos H., kiitos M.!




Mitä opin tänään

Woop woop! Tarve on ollut jo pitkään, toteutustapa hakusessa. Eihän tuo vieläkään visuaalisesti kaikkein kaunein ole, mutta siitä terkut Googlelle. Ainakin homma toimii. Nimittäin nettisivuille automaattisesti päivittyvä kalenteri, jee! Seuraava pykäys olisi saada sitä klikkaamalla tehtyä muutoksia. Paremmin nukutun yön jälkeen sen askartelu jatkuu. Siihen asti vapaat ajankohdat pystyy tarkistamaan kalenterista ja tekemään buukkauksen yhteydenottolomakkeella, sähköpostilla tai puhelimitse.

Lisätaputukset annan olkapäälleni siitä, että pikku tytär päätti tänään mennä ilman päiväunia, ja meno olikin sitten sen mukaista. Muutama flown keskeyttävä tekijä siis haasteena ❤

Kyllä kelpasi näin buukattua heinäkuuta muuten esitelläkin. Vaan upeita ajankohtia on Lillanissa muitakin – hiihtoloma, pääsiäinen, vappu, jopa juhannus vielä vapaana! Tai ihan vain tavallinen viikonloppu, tai viikko. Nauti ja tule Lillaniin 🙂

nayttokuva-2017-01-25-kello-22-05-07

 

Mökkien nettisivuista ja vuokraamisesta

Olen, kuten jo aiemmin kerroin, saanut suuren ilon ja kunnian hoitaa muidenkin mökkien vuokraamista. Asiakkaita ja markkinointitoimenpiteitä on valikoitu omistajien toiveiden mukaisesti. Olen käynyt ottamassa valokuvia ja tehnyt nettisivuja (muutamien ilmoitusten julkaisun lisäksi).

Haluatko kurkata, minkälaisia muutamien kohteiden nettisivut ovat? Tässä linkit!

Vestergård

Tallitonttu

Saa jakaa, suositella ja tulla vieraaksi ❤
(Ja toki myös antaa minun hoitaa sinunkin mökkisi tuottavaksi!)

Sana Housing

Kuten kerron yritykseni kotisivuilla, toimintani jakautuu kolmeen eri osa-alueeseen. Ensinnäkin on tämä Sana Design. Nettisivut, valokuvaus, kirjoittaminen, pienkäsityöt ja muotoilu. Toisekseen on Sana Consulting, jonka palveluihin kuuluvat projektijohtaminen ja prosessikonsultointi, rekrytointipalvelut pöydän molemmin puolin sekä muut valmennukset. Kolmantena on Sana Housing, kaikki asumiseen liittyvä. Sisustussuunnitelmat ja -toteutukset, remontit, organisointi. Pihasuunnitelmat ja -toteutukset, taimimyynti. Mökkivuokraus; Lillan ja Mökkivuokraajan käsikirja.

Tein Sana Housingin omat kotisivut ja minusta niistä tuli oikein kauniit. Aiheotsikot sivuilla tulevat johtamaan tämän blogin kyseisen alueen postauksiin, kunhan saan jumpattua tagit kuntoon. Otan mielelläni kaikenlaista palautetta vastaan!

IMG_2309-XL

Kuvassa tyttären kädet jokunen vuosi sitten, kun kävimme tutustumassa Örön saareen sen yleisölle avaamista edeltävänä kesänä. Aarteita aarteen (multaisissa) käsissä ❤

Yrittäjästä onnistujaksi

Ryhdyin täyspäiväiseksi (olennainen tavu merkitty) yrittäjäksi vuoden 2012 alussa. Sen jälkeen olen tehnyt yritykseni nimissä muun muassa seuraavaa:

  • Valokuvaus (sisustus, asunnot, ihmiset, tapahtumat..)
  • Ammatti- ja luova kirjoittaminen
  • Nettisivujen luonti
  • Yritysten ja tapahtumien some -markkinointi
  • Tapahtumien järjestäminen
  • Leipominen
  • Logo -suunnittelu
  • Sisustussuunnittelu
  • Pihasuunnittelu
  • Sisustaminen
  • Remontointi
  • Rakentaminen
  • Stailaus
  • Asuntojen ja kiinteistöjen myynti
  • Vapaa-ajan asunnon vuokraus
  • Työnhakusparraus
  • Rekrytointi yrityksille
  • Prosessikonsultointi
  • Projektijohtaminen
  • Kotien järjestys ja organisointi
  • Henkinen hyvinvointivalmennus
  • Pientuotteiden ja taide-esineiden tuotanto ja myynti
  • Hyvinvointi- ja kauneudenhoitotuotteiden ja -palveluiden myynti
  • Asiakaspalvelukoulutus
  • Esiintymisvalmennus

Nämä nyt ensihätään. Siksi mietin tarkkaan, mitä vastaan, kun minulta kysytään, minkä alan yrittäjä olen. Toisinaan tuntuu nimittäin, että jos on kiinnostunut ja osaa monenlaisia asioita eikä ole vain yhden kapean alan syväosaaja, ei ole nyky-yhteiskunnassa oikein uskottava. Ja se tuntuu hitsin tyhmältä. Sillä entä jos onkin niin, että kun läväytät kaikki omasi ja yrityksesi pulmat ja kommervenkit yhden ihmisen eteen ja hän pystyykin auttamaan, eikö se olekin hieno juttu?

Minulla on työelämästä kokemusta monelta eri alueelta. Ja vaikka varsinaisen urani loin hr-puolelta, ehdin sielläkin edetä melkoisen pitkälle ja uskallan sanoa oppineeni varsin paljon. Ja muu elämä sitten, se vasta opettavaista on ollutkin. Ja kun lisäksi on jatkuva oppimisen, tekemisen ja toteuttamisen kaipuu, tässä ollaan.

Vaan mitenpä neuvoisitte naista mäessä? En haluaisi keskittyä vain yhteen ja sulkea muita alueita pois – polte toteuttaa on laaja-alainen. Ja sitä paitsi mielestäni eri osaamisalueet tukevat toisiaan, mitä yllättävimmissä käänteissä.

Olen toteuttanut esimerkiksi ”elämä kuntoon” -tyyppistä yksilösparrausta. Siinä on tarvittu osaamista niin henkisen, sosiaalisen, fyysisen kuin taloudellisenkin hyvinvoinnin saralta. Ja kun nimenomaan haluan auttaa. Käyttää osaamistani hyvinvoinnin lisäämiseen. Tämä vain tarkoittaa eri tilanteissa niin eri asioita. Joskus se on kauniin, kierrätysmateriaaleista rakennetun kasvihuoneen tulo  siistittyyn puutarhaan, toisinaan taas kaikkien rästissä olevien paperiasioiden järjestäminen ja hoitaminen samalla opettaen, miten jatkossa toimia, ettei vuori kasvaisi ylitsepääsemättömäksi. Tai juuri halutunlaisen osaajan löytäminen firmaan, jossa ei ole varaa tai kiinnostusta tehdä hutirekrytointeja. Tai kriittisen projektin johtaminen niin, että kaikki asianosaiset ovat tyytyväisiä. Tai asunnon myynti niin, että on mahdollista vaikkapa ostaa se unelmien koti. Mitä milloinkin. Kun minulta kysytään titteliäni, vastaan ”toteuttaja”. Ja syystä.

Vaan miten kertoa, että osaan ja haluan auttaa, vaikka missä ja miten? Kuinka moni tietää, että tällainen osaamispankki (ja tarvittavat verkostot) olisi tarjolla puhelinsoiton, sähköpostin tai piipahduksen päässä? Ideoita ja ehdotuksia otetaan avomielin ja kiitollisella sydämellä vastaan! 

 

Taidekierros 2013 – wohoo!

IMG_2574

Olipa mahtava elämys. Ennen alkua jännitin hiukan. Olin varautunut siihen, että tänne tulevat ne kolme, jotka olivat jo aiemmin kertoneet aikovansa tulla piipahtamaan. Että muuten tänne varmaan ei juuri kukaan eksy… Toisin kävi, ja olin ihan ihmeissäni ja iloissani jokaisesta vieraasta! Lauantaina vierailijoita oli 23, sunnuntaina 19. Lauantaina oli enemmän piipahtajia. Ensimmäiset vieraat kuitenkin avasivat tapahtuman minulle ihanimmalla tavalla, mitä ajatella saattaa: olivat aidosti innostuneita, kiinnostuneita, kuuntelivat, katselivat – ja sitten kehuivat. ”Ihania oivalluksia! Sä olet oikeasti todella hyvä! Voi, miten upeita ideoita!” Miten tapahtuma, joka alkaa näillä sanoin, voi olla muuta kuin onnistunut?

IMG_2545

Sunnuntaina oli vielä lauantaita enemmän mahtavia, pitkiä keskusteluja milloin mistäkin aiheesta. Toipumisesta, sosiaalisesta aktiivisuudesta, uskalluksesta kuunnella, mitä sydän sanoo… Ja toki myös valokuvauksesta, muotoilusta, kirjoittamisesta, nettisivuista, rakentamisesta, sisustamisesta, talomme historiasta, muutostamme, sopeutumisesta. Allt mellan himmel och jord.

IMG_1832

Ruotsinkielestä nimittäin täytyy mainita erikseen (olen sitä ennenkin pohtinut blogissani, esimerkiksi täällä) ensinnäkin, että pystyin puhumaan kaikkien ruotsinkielisten kanssa suunnilleen haluamani asiat ruotsiksi. Tästä olen hitsin ylpeä. Tottakai tein läjäpäin virheitä, joista osan huomasin mutta suurin osa meni menojaan sujuvasti muiden sanojen seassa. Jouduin välillä täydentämään suomeksi tai hakemaan jotain sanoja. Vaan kummallisen paljon sitä kieltä on tuonne ajukoppaan jo tarttunut. Ja toisekseen. Erään vieraan kanssa oli todella hyvä keskustelu (ruotsiksi) kielen toimimisesta avaimena kulttuuriin. Kuinka kulttuuria ei voi todella ymmärtää, jos ei osaa sujuvasti kieltä. Olimme tästä liikuttavan yksimielisiä. Ylpeänä esittelin hänelle yhden keksimäni sanaleikin erääseen lähiajan työasiaan liittyen: Jag vill bli en arbets-ökare för arbet-sökare. (Minulla on kumma huumori, tiedän.)

IMG_4861

Oli yksi vierailijoista myös se pakollinen keittiönkaapinovienaukoja. Hänelle se suotakoon: hän on asunut talossamme 80-luvun alussa ja vertaili, mikä kaikki on toisin, mikä samanlaista kuin silloin 30 vuotta sitten. Olipa supermielenkiintoista kuulla taas lisää pieni pala talomme historiaa! Myös muutama muu vierailija muisteli vierailujaan talossamme. Esimerkiksi Råttfällanista käytiin täällä kuuntelemassa radiota, koska täällä sellainen löytyi, siellä silloin vielä ei. Jos Sinulla on tietoa Lilla Strandbyggnadenista, kuulisin sen mielelläni!

IMG_2573

Konstrundaniin osallistuvista lähialueen taiteilijoista kerrottiin hienosti myös Åbo Underrättelserissa. En suinkaan ole jättänyt yritysmaailmaa taakseni, kuten kuvateksti kertoo, vaan toteutan molempia osaamisalueitani. Tätä taiteellisempaa Sana Designin, febe ja yritysorientoituneempaa Archipelago Communicationsin, febe, kautta. Luonnollisestikin haastattelussa käytiin läpi vain luovempaa osiota.

Suurkiitos myös tukijoukoille vielä tätäkin kautta (tiedän, että luette tätä blogia ♥ ). Ilman teidän apuanne tämä Konstrundan olisi varmasti ollut melko erilainen! Ja sauna tähän päälle kruunasi viikonlopun 🙂

Kiitos kaikille Konstrundaniin osallistuneille!

IMG_2522

Hyvää Johannea!

Pian alkaa miniloma, ihan juhannuksen kunniaksi. Tai onhan tämä elo yhtä lomaa, tavallaan. Itsemääräämisoikeus tekee ihmeitä – täällä vähän ennen kahta ihan fiiliksissä kuuntelen erilaisia opetusvideoita ja työstän samalla nettisivuja. Nimittäin tällaisia. Sisältö tulee laajenemaan ajan myötä, mutta näillä mennään nyt, että saadaan homma käyntiin. Luonnos -> Julkaise. Huraa!

Ihanaa juhannusta, glad midsommar, eller Glad Johanne som dom säger här i Bruke! (Tai sitten minua on skoijattu oikein urakalla ja henkisesti sinisilmäinen minäni vain hymyilee – ihan ulapalla!)

Juhannus

Uusi alusta, uudet kujeet!

Uusia taitoja hankittu. WordPress -julkaisualusta hallussa. Tai, no – opettelen koko ajan lisää, mutta hallussa jo niin hyvin, että katselette kätteni jälkiä paraikaa. Mitäs sanotte? Olen itse aika ylpeä!!! (Vuoden päästä varmaan nolostuisin kovasti, jos tällaisesta tekeleestä tohtisin hehkuttaa, mutta juuri nyt ylpeänä röyhistelen rintaani ja sanon isoon ääneen: nettisivujen tilauksia satelemaan!)

Perinnepelargonia

%d bloggers like this: