Siirry sisältöön

Posts tagged ‘Maaseudun tulevaisuus’

Valinnoista, vallasta ja vastuusta

Lähetin ehdotukseni seuraavaksi julkaistavaksi kolumniksi saatesanoin: ”Alan todella pitää siitä, että voin kirjoittaa omia mielipiteitäni ja ajatuksiani niinkin monen luettavaksi. Ja kenties edes rahtusen vaikuttaa siihen, että maailmasta tulisi vähän parempi paikka. Oma pikku pisarani maailman tekojen valtamereen.”

Jos pysähtyy miettimään hetkeksi, meillä kaikilla on valtava vaikutus maailmaan. Jokainen tekomme, sanamme, valintamme tehdä tai jättää tekemättä, vaikuttaa. Itseemme, toisiin ihmisiin, ympäristöön, luontoon, maapallon hyvinvointiin, maailmankaikkeuden värähtelytasoon. Valta, ja siten myös vastuu.

Kuka tiedostaa jokaisen ajatuksensa ja aikeensa kohdalla, minkälaisia vaikutuksia sillä on kaikkeen? Ei kukaan, tietenkään. Kukaan ei voi ottaa niin monta askelta etäämmäs että näkisi koko maailmankaikkeuden kudelman keskinäisine vuorovaikutussuhteineen ydinhiukkaisista galaksien väliseen avaruuteen. Mutta ymmärtääkseni keskeisintä on pyrkimys. Se että tavoittelee teoillaan, valinnoillaan, sanoillaan hyvää. Että toimii enemmän rakkaudesta kuin pelosta käsin.

Elämä on oppimista varten. Minkä oppimista? Ehkä miten olla ihmisiksi. Miten rakastaa, vaalia, arvostaa tuhoamisen, hajottamisen ja lyttäämisen sijaan. Kukaan ei ole koskaan valmis. Jopa itse Dalai Lama kertoo, kuinka hän edelleen, 80-vuotiaana, pitää itseään opiskelijana. Opettelemassa elämää, anteeksiantoa, suvaitsevaisuutta. Kasvu vaatii aikaa. Meillä jokaisella on sitä yhden elämän verran (hieman variaatiota uskonnosta riippuen). Miten sinä käytät elämäsi?

Itse pyrin kehittymään kohti luottamusta, rakkautta, arvostusta. Ja opettamaan samaa lapsillenikin. Ehkä sanani tai ajatukseni pystyvät auttamaan jonkun muunkin kehitystä, huikea ajatus.

PS. Jos kiinnostaa, edellisessä kolumnissani messusin nykyhallituksen valinnoista, rakkaudesta tavaraan ennemmin kuin ihmiseen, mietin kvartaalitalouden kasvatin pärjäämistä ja pohdin, vievätkö hallituksen ratkaisut meitä kohti dystopiaa vai utopiaa. Ja siteerasin presidentti Niinistön siteerausta unelmoida suuresti.

Sanojedin maailmassa

Minua häiritsee suuresti nykyajan mustavalkoinen vastakkainasettelu ja mielipiteiden kärjistäminen. Jos jotain olen elämästä oppinut, niin sen että harvoin asiat ovat selkeästi joko-tai vaan pikemminkin sekä-että. Erilaisia harmaan sävyjä mustavalkoisen sijaan (tai mielellään koko väriskaala).

Koska keskityn kovasti siihen, mitä ja miten esitän asiat ja näkemykseni, tuloksena on helposti jotain ympäripyöreältä vaikuttavaa, loukkaamattomuuteen pyrkivää. Ja toisinaan silti joku loukkaantuu. Ja minkäs minä sille mahdan? Ei voi kumartaa yhteen suuntaan, ettei pyllistä toiseen?

Ja sitten, pohtiako tekstissä sisäistä vai ulkoista maailmaa? Näiden välistä reagointia? Introspektio, ekstrospektio, retrospektiivistä vai spekulatiivista? Aaaargh. Valtavasti ajatuksia päänsisäisestä ja ympäröivästä maailmasta, niin neljän seinän sisältä kuin sen ulkopuoleltakin. Ketä kiinnostaa mikäkin, entä mitä haluan kertoa ja jakaa ison lukijakunnan kanssa?

Kolumnissa pitäisi kertoa omia ajatuksiaan mutta niin, että mielipiteet ovat voimakkaita, jopa kärjistäviä. Näin minulle ohjeistettiin kirjoitettuani ensimmäisen Maaseudun Tulevaisuuden kolumnini. Annettiin vertaus mausteista ohjeeksi. Suoritin hieman aiheeseen liittyvää introspektiota pyykkiä ripustaessani ja tuumasin, että pystyn kyllä tuomaan mielipiteeni voimakkaammin esiin, uskallan ja osaan.

Toisesta kirjoituksestani sain jo lehdestä palautteeksi, että olen menossa oikeaan suuntaan. Sen näyttivät myös tilastot: maanantai-iltapäivänä julkaistu kolumni keikkui pitkään luetuimpana juttuna lehden nettisivuilla, pari päivää viiden luetuimman joukossa. Maaseudun tulevaisuuden Facebook -sivuilla kolumnilla on pitkälti yli sata jakoa, lähes 900 tykkäystä tai muuta reaktiota ja yli 20 kommenttiakin. Suoraan lukijoiltakin sain palautetta, hyvää ja kannustavaa.

Hmm. Ehkä tärkeimpänä kriteerinä on kuitenkin se, miltä itsestä tuntuu. Kun lähetin tekstin, oli hyvä fiilis. Vähän jännittävä jopa. Kirjoittanut olen aina, paljon. Kun kuitenkin olen aikuisiällä kirjoittanut lähinnä asiatekstejä, olen oppinut tuomaan omaa persoonaa tekstiin muuten kuin alleviivaten mielipiteideni kautta.

Nyt lähetin luonnoksen seuraavaksi, puolentoista viikon päästä julkaistavaksi tekstiksi. Mietin, menikö överiksi. Paukuttelenko jo liikaa mielipidehenkseleitä, kenen varpaille astun, kuvittelenko itsestäni liikoja. Tyypillinen rebound, sanoisi kyökkipsykologi. No, pianhan se selviää. (Kääk.)

ps. Miksi suomeksi kirjoitetaan ylös, ruotsiksi ja englanniksi alas. Ja miksi se on kolumnisti, kun se kuulostaa ihan klonkku-addiktilta (Gollum-nisti). Ja ja ja.. Voi tätä sanojen maailmaa, monella kielellä. En kyllästy tähän ihan heti, niin paljon on ihmeteltävää!

img_5257

Kun eteisen remontti on vielä pahasti kesken, kummallisia naulantöröjä löytyy seinältä. Yhteen tyrkkäsin aikanaan lahjaksi saadun joulukoristeen. Olohuoneen valo heijastuu lasiovesta. Odottamattomat yhdistelmät maistuvat joskus parhailta.

Kirjoittamisesta

Olen aina pitänyt kirjoittamisesta. Ja lukemisesta tietysti, nämä kaksihan kulkevat käsikynkässä kuin vanhan ajan rakastavaiset. Haaveilin kirjailijan urasta (ja tietysti astronautin, opettajan, eläinlääkärin sekä kirjastonhoitajan viroista myös) jo pikkutyttönä. Ahmin kuvaukset kirjailijaelämästä ja glooria karisi. Mutta silti, jotenkin.

Ensimmäinen kirjallinen tuotokseni syntyi kuusivuotiaana, kun tekstasin ruutuvihkoon ”Uppo-Nallen seikkailuja”. Kyllä, Elina Karjalaisen hahmo oli suuri suosikkini (ja syntynyt samana vuonna kuin minä!). Vaikka Matinkylän sivukirjaston lastenosaston opukset oli nopeasti luettu läpi, muutamia kirjoja tahkosin läpi kymmeniä kertoja. Uppo-Nalle runoilevine Laulavine Lintukoirineen oli ihan huippu! Luonnollisesti myös kuvitin kirjani itse. Ensimmäisen kuvan kuvatekstin muistan vieläkin:
”Voi vessanovenkahva
Kun oon mä karhu vahva.”

Vaikka sama tyyli on jatkunut kirjallisissa tuotoksissani myöhemminkin, myös variaatiota – ja ehkä jopa kehitystä – on ollut havaittavissa. Olen työkseni muun muassa kirjoittanut monta riisiä asiatekstiä, ohjeita, oppaita, pöytäkirjoja.. Kaikki kotiinpäin. Kuten Sofi Oksanen Haluatko (todella) kirjailijaksi -kirjaan kirjoittamassaan huoneentaulussa, ja monessa muussa yhteydessä kirjailijaksi halajavaa neuvoo, niin luku- kuin kirjoitusmakukin kannattaa pitää mahdollisimman laajana ja ottaa opiksi kaikesta.

Tämä kesä on vienyt minua jälleen kaksi tärkeää etappia lähemmäs unelmaani kirjailijan hatusta. Ensinnäkin sain valmiiksi Mökkivuokraajan käsikirjan. Tiiviiseen muotoon kirjoitetun oppaan siitä, mitä kaikkea tulee huomioida mökkivuokrausta aloitettaessa sekä käytännön ohjeet homman (menestyksekkäästä) pyörittämisestä. Pian pääsen julkaisuun liittyviin mahtavuuksiin! Toisekseen, minusta tuli säännöllisesti kolumneja julkaiseva kirjoittaja Maaseudun Tulevaisuuteen. Tällä viikolla julkaistiin ensimmäinen kolumnini. Sain siitä jo maanantaina eräältä lukijalta palautetta:
”Tosi hyvä,mielenkiintoinen ja sopivasti myös huumoria mukana 🙂” ”Hyvä teksti.” Tästä kelpaa jatkaa taivalta.

Matka on alkanut siis jo joku aika sitten. Toisinaan vain askeleensa tiedostaa selkeämmin. Arvelen olevani oikealla polulla. Ja vastauksena postauksessa mainitun kirjan otsikolle: ”kyllä”.

fullsizerender-3

Maaseudun tulevaisuuden äitisoturi

Minusta julkaistiin artikkeli eilisessä Maaseudun tulevaisuudessa (8.6.). Linkki nettiartikkeliin (tynkä varsinaisesta lehtijutusta) tässä. Sain jo samana iltana eräältä lehden lukeneelta kuvina koko jutun, kiitoksia! Paperipostina lähdössä minulle toimittajalta tänään 🙂

Olen hämmentynyt (ja kiitollinen) saamastani valtavasta huomiosta. Eilisen illan ja tämän aamupäivän aikana olen saanut puheluita, viestejä, tekstareita. Kiitos niistä! Osa varmasti selittyy sillä, että isossa kuvassa olen käytännössä puolialasti O.o Olin menossa lasten kanssa uimaan, kun minulle soitettiin, että valokuvaaja tulee NYT, kerro minne. Nappasin vain nopeasti siistimmän paidan bikinien päälle laitettavaksi ja pyysin, että  valokuvaaja ottaa minusta kuvia vain vyötäröstä ylöspäin. No ei mennyt ihan kuin Strömsössä, selittynee sillä että oltiin Strömman rannalla Gammelbyssä. Ei monen kirjaimen heittoa, iso ero toteutuksessa. MUTTA on ollut ihanaa huomata, että myös se, mitä ja miten teen, on ollut kiinnostuksen kohteena. Mahtavaa, että Mökkivuokraajan käsikirja kiinnostaa niin kovasti! Antaa pontta kirjoittamisen loppurutistukselle, kun tietää, että siihen kootut neuvot oikeasti tulevat tarpeeseen ja hyötykäyttöön! Myös muusta yritykseni tarjoomasta on tullut mukavasti kyselyitä, ihan mahtavaa. Laittakaa edelleen viestiä haluamallanne tavalla, vastaan kyllä. (Muoks, en ole hakemassa itselleni sulhoa, elämässä on ihan tarpeeksi hässäkkää näinkin. Mutta työtehtäviä ja ystäviä otan enemmän kuin mielelläni elämääni!)

Saamani palaute on ollut mahtavan kannustavaa. KIITOS kaikille! Tässäpä muutamia:
”Tosi kiva kirjoitus sinusta lehdessä. Voisinpa minäkin elää noin ilman stressiä.”
”Ihana Sari <3”
”Hieno juttu”
”Oli tosi hyvä ja mielenkiintoinen juttu”
”haluan sanoa myös sen että olet upea, kaunis ja näyttävä nainen. Kuvat sinusta tosi hyviä.”
”Hieno juttu Sinusta Maaseudun Tulevaisuudessa!”
”Luin ja ajattelin et onpa kova yrittäjä sitkeä 🙂 ”

En minä stressittömästi elä, mutta täydellä sydämellä. Ehkä kirjoitan joskus artikkelin eustressin ja tavallisen stressin eroista 🙂 Terkkuja valokuvaajalle, katsojat ilmeisimmin tykkäsivät kuvista 😀 ja KIITOS jutun kirjoittajalle yhteydenotosta, visiitistä, myönteisestä suhtautumisesta minuun, elämääni ja työhöni. Kiitos kaikille kannustuksesta ja palautteesta – ja tulevista työtehtävistä sekä Mökkivuokraajan käsikirjan ennakkotilauksista!

%d bloggers like this: