Siirry sisältöön

Posts tagged ‘Mökkivuokraajan käsikirja’

Ihania kuvia

Ystäviltä tietysti kuulee parhaat jutut. Niin myös appsien suhteen. Olen mitä ilmeisimmin elänyt tynnyrissä, koska löysin aivan vastikään kaksi mahtavaa sovellusta kuvien askarteluun puhelimella. Vai mitä pidät näistä? ❤️ Kiitos H., kiitos M.!




Kaksi eri maailmaa

Luin ystävän Facebookiin linkkaaman Iltalehden artikkelin lukijoiden kommenteista kamalista mökkivuokrauskokemuksistaan. Syletti ihan suunnattomasti. Kahdesta syystä. Ensinnäkin, kuvotti. Hurjia kokemuksia mädäntyneistä kalanpäistä lähtien. Toisekseen, kun mökkivuokraus on voimakkaasti kasvussa, pelotellaan potentiaalisia vuokraajia tällaisilla. Iltalehtikin kaipasi vain kielteisiä kokemuksia edellisen päivän jutussaan perheen epäonnistuneesta reissusta tahmaiselle luksusmökille.

Näyttökuva 2017-04-27 kello 4.08.03

Näin Iltalehti haki 25.4. lisää materiaalia, joka julkaistiin 26.4.2017.

Minä luuttuan Lillanin lattiat polvillani, jotta varmasti näen valkoiseksi maalaamastani lautalattiasta kaikki pienimmätkin tahrat. Kuivatan Lillanin vieraille pesemäni lakanat ulkona, että niihin tulisi se ihana tuulen tuoksu, tiedättehän. Sitten mankeloin lakanat, tyynyliinat silitän. Laitan Lillanin pedit vieraille kauniiksi ja valmiiksi, asettelen puhtaat kylpy- ja käsipyyhkeet vuoteen jalkopäähän. Vieraan kokemus on kaikki kaikessa. Että hän tuntee olevansa tervetullut, odotettu ja tärkeä, arvokas vieras. Että kaikki on valmiina, puhdasta ja kaunista häntä varten.

Tätä samaa ehdottoman myönteistä vieraan saamaa kokemusta, asiakaselämystä, painotan myös pyörittämässäni Mökkivuokraajan käsikirja -palvelussa. Että ollaan ylpeitä omasta mökistä ja omasta palvelusta, omasta ammattitaidosta ja kyvystä luoda kaunista ja hyvää. Halutaan näyttää, miten mahtavan puhdasta ja ihanaa onkaan. Kerrassaan voidaan pröystäillä sillä, miten huikean positiivisen elämyksen vieras saa!

Juuri tänä aamuna julkaisin Mökkivuokraajat -sisäpiiriläisille Lillanin päivitetyt talon säännöt. Tulostan tämän huoneentauluksi, kehystän ja laitan Lillanin seinälle.

House_rules_Lillan

Tarkoitus oli julkaista tämä päivitys Lillanin blogissa vasta ensi viikon alussa (pyrin noudattamaan tietynlaista logiikkaa julkaisuissa) mutta luettuani Iltalehden vuokralaiskokemukset en halunnut enää odottaa. Julkaisin Lillanin talon säännöt vielä saman päivän aikana, jo kontrastinkin vuoksi. Vaikea kuvitella, että kaikkien niiden kurjien kokemusten mökkien seinällä, tai varsinkaan vuokranantajien ja vuokraajien korvien välissä, noudatettaisiin tämänsuuntaisia toimintamalleja.

Tarkistan Lillanin aina vieraiden jälkeen ja putsaan käytännössä joka kerta vähintään hieman, vaikka vieraat lähtökohtaisesti omat jälkensä korjaavatkin. Otan liinavaatteet pesuun, järjestän ja siivoan. Tarkistan irtaimiston, vien muualle kulkeutuneet tarvittaessa paikalleen. Laitan kaiken valmiiksi seuraavia vieraita varten. Toivotan vieraat henkilökohtaisesti tervetulleeksi, kerron talosta, katson matkustajailmoituksen heidän kanssaan läpi, varmistan vielä että heillä on yhteystietoni, jotta voin auttaa heitä jos tulee kysyttävää.

Ensimmäinen reaktioni jutut luettuani oli: ”miten kukaan mökkivuokraaja voi luovuttaa niin kamalassa kunnossa olevaa mökkiä vuokrattavaksi? Eikö minkäänlainen ammattiylpeys kolkuta?” Sitten pohdin asiaa lisää.

Vaikka puunaan Lillanin tarvittaessa lattiasta kattoon, voi sieltäkin löytyä tomua tai vaikkapa kuollut kärpänen jostain raosta. Ihan siksi, että olen vain ihminen. En pese ikkunoita ulkoapäin (ellei niissä ole tahroja) kuin muutaman kerran vuodessa. Myös esimerkiksi ilmanvaihtohormit rassataan vain kerran vuodessa lakisääteisen nuohoussyklin mukaisesti. Jos likaa etsisi, eiköhän sitä löytyisi.

Aiemmassa Iltalehden jutussa oli valiteltu sohvan puuttumista. Mökin ilmoitus oli aika helppo löytää jutun kommentissa annettujen speksien perusteella. Ei niissä kuvissa mitään sohvaa kyllä näkynyt. Mutta kenties oletettiin, että kun terassikuvissa näkyi niin monta penkkiä ja sisäkuvissa yhden pirttikaluston ympärillä jutussakin mainituista rottinkituoleista reunat, jonkinlainen sohva sisältäkin löytyisi.

En tiedä. En ole ollut itse paikalla enkä ole nähnyt mökkiä. Jos lattianpesuvesi on muuttunut ihan ruskeaksi ensimmäisellä pesukerralla, kuten mökkiläinen anteliaasti lehdelle jakamissaan kuvissa osoittaa, on se toki ollut todella likainen. Eikä vuokranantajan vastaus, vuokralaiselle tai lehdelle, ole todellakaan ollut omiaan rakentamaan bona fide -henkeä.

Jos mökki on Alajärvellä ja välittäjä Helsingissä (nämä tiedot löytyivät mökin ilmoituksesta), on taatusti hankala varmistaa mökin kuntoa vuokrausten välillä. Kommenteissa osattiin kertoa, että normaalisti siisteydestä ja avainten luovutuksesta vastasikin eri henkilö, joka tällä kertaa vain oli lomareissussa ja uskonut avaimet vielä kolmannelle.

Lohdullista oli lukea edes niitä muutamia kommentteja näille kahdelle jutulle, joissa tuumattiin asiantolaa vähän objektiivisemmin. Ei teilattu mökin omistajaa eikä vieraan toimintaa. Koska onhan selvää, että tämä tilanne ei ollut mennyt nappiin, moneltakin osin.

Minä uskon lähtökohtaisesti ihmisten hyvyyteen. Kun luovutan vieraille ihanan, kauniiksi ja puhtaaksi laittamani Lillanini heidän lomansa ajaksi, uskon, että he kunnioittavat ja pitävät siitä yhtä hyvää huolta kuin minäkin. Eihän ystävän luona vieraillessakaan paikkoja sotketa tai mitään varasteta, päinvastoin.

Olen nyt pyörittänyt mökkivuokrausta kolmatta vuotta. Tämä uskomukseni ihmisluonnon pyrkimyksestä täyttää sille asetetut oletukset on pitänyt ilahduttavan hyvin kutinsa.

Olen lanseerannut Mökkiemäntä -palvelun. Siinä nimenomaan annetaan sitä palvelua, mitä kenties näissä Iltalehdenkin kohteissa olisi kaivattu: varmistetaan mökin hyvä kunto edellisten vieraiden jäljiltä, laitetaan kaikki valmiiksi seuraavia varten. Toivotetaan tervetulleeksi. Ollaan hyviä emäntiä, kerta kaikkiaan. Pullantuoksuinen palvelu kattaa jo useamman Suomen läänin.

logo_sin Kirjoitin ensimmäisen version tuohduksissani. Lisää tilannetta analysoin yöunien jälkeen. Ensimmäinen ajatukseni kuitenkin pätee edelleen: minun tekisi mieli lanseerata joku korkean mökkivuokrauslaadun lisenssi. Seison itse palveluni takana. Toivon suoraa yhteydenottoa (minulle, ei keltaiselle lehdistölle), jos joku asia ei mene nappiin, että voin tehdä parhaani tilanteen oikaistakseni. Ja melkomoisen usein, ainakin mikäli saamiini asiakaspalautteisiin on uskominen, kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin.

Ehkä jatkan tuota mökkivuokrauslaadun lisenssin kehittämistä. Siihen asti, jos tähän yritykseni logoon törmäätte, voitte olla varmoja palvelun hyvästä tasosta. Tai jos ette ole, saa nykäistä hihasta tai vaikka soittaa. Puhelinnumeroni on näkyvillä vaikkapa tuossa Talon säännöissä.

Mökkivuokrauksen tulevaisuudesta (ja vähän itsetyytyväisyyttäkin)

Kirjoitan paraikaa Mökkivuokraajan käsikirjan 7. uutiskirjettä. Avaan siinä muun muassa Maa- ja Metsätalousministeriön selvitykseen perustuvaa Talouselämän artikkelia tulevaisuuden mökkeilystä. Kuinka halutaan mökkeillä yhä enemmän, mutta mökin omistaminen on toissijaista. Tulipa mieleeni kertoa asiasta tätäkin kautta. Haluatko olla mukana tällä kasvavalla alalla? Voit aloittaa vaikka tilaamalla Mökkivuokraajan käsikirjan ilmaisen uutiskirjeen.

Kovasti ylpeä olen Mökkivuokraajan käsikirja -palvelusta kokonaisuudessaan. Konseptissa madallan kynnystä ryhtyä mökkivuokraajaksi. Jaan tietoa ja osaamistani mökkivuokrauksen käynnistämisestä ja pyörittämisestä. Olen kirjoittanut yksiin kansiin tarvittavat perustiedot koko paletista. Viikoittain ilmestyvässä Mökkivuokraajan käsikirjan uutiskirjeessä kerron uusimpia tuulia ja kuulumisia, vastaan lukijoiden kysymyksiin ja kerron hieman omiakin kuulumisiani. Eikä mökkivuokraukseen liittyviä tuumintojakaan enää tarvitse pyöritellä orpona piruna. Kaikki Mökkivuokraajan käsikirjan itselleen hankkineet pääsevät mukaan Mökkivuokraajat -sisäpiiriin, suljettuun Facebook -ryhmään, jossa saa vertaistukea ja arvokkaita, uusia ideoita ja ajatuksia kaikkeen mahdolliseen mökkivuokraukseen liittyvästä.

Annan ihan henkilökohtaista jeesiäkin. Juuri vielä nyt hetken on voimassa tarjous palvelupaketista, jossa saa Mökkivuokraajan eKäsikirjan ja tunnin henkilökohtaista sparrausta alle viidelläkympillä. Ja erikseen saapi tilata myös apuja, jotta saa vastauksia juuri itseä askarruttaviin kysymyksiin. Kyllä minä tästäkin teen ihan oman palvelunsa, jahka joudan. Ja arvaatteko, että sydäntä lämmittää saada tällaista palautetta:

”Kiitokset eilisestä Sari Hyvärinen! Preppaussessiossa tuli paljon arvokasta uutta tietoa sekä varmistusta omille ideoille. Haasteelliset asiat voidaan kääntää vahvuuksiksi sekä vuokrattavaa mökkiä voi ja pitääkin vähän rakastaa ❤  Suosittelen lämpimästi!”

Ihka uusi juttu, josta en ainakaan itse ole koko Suomessa aiemmin kuulut, on Mökkiemäntä -palvelu. Useinhan mökkivuokrauksen pyörittäminen tyssää siihen, ettei hommaa voi, ehdi, jaksa tai osaa itse pyörittää. Mökkiemäntä huolehtii mökin viihtyisyydestä, vieraiden vastaanottamisesta ja muusta emännöinnistä. Tyytyväiset = tuottoisat asiakkaat, mökki käytössä ja tuottamassa, ja mökinomistaja voi kaikessa rauhassa hyvään palveluun luottaen viettää omaa aikaansa vaikka toisella puolen maapalloa.

Olen ihan hirmu ylpeä tästä kaikesta. Itse keksin ja toteutin. Koko ajan painan hartiavoimin hommia kehittääkseni palvelua ja luodakseni yhä parempaa. Auttaakseni vielä enemmän ja ollakseni aidosti hyödyksi. Ja tuntuu, että olen siinä vähän jo onnistunutkin. Melkoisen mahtavaa ❤

Mökkivuokraajan palvelupaketti (koska kimmastuin)

Naapurikunnassa järjestetään kaikille kiinnostuneille päivän mittainen tapahtuma majoituksesta, palvelu- ja esimerkiksi ruokatarjoomasta vapaa-ajan asukkaille. Tutustuin päivän luentoihin otsikkotasolla. Ainoat majoitukseen liittyvät puheenvuorot tulevat terveys- ja rakennustarkastajilta. Kimpaannuin. On se nyt kumma. Vieraat kaipaavat muutakin kuin sääntöjä ja hyvin merkittyjä poistumisteitä!

Mökkivuokraajan käsikirjan palvelussani (uutiskirjeet, blogit, kurssit, luennot, henkilökohtainen sparraus, mökkivuokrauksen käynnistäminen ja pyörittäminen asiakkaan puolesta..) painotan aina ja ensisijaisesti vieraan kokemusta. Mahtavaa asiakaspalvelua. Tunnelmaa, vieraanvaraisuutta, korkeatasoista ja monipuolista tarjontaa. Otan kantaa jopa liinavaatteiden materiaaleihin, pihkura vieköön!

Haluan, että asiasta kiinnostuneet saavat muutakin kuin terveys- tai rakennustarkastajan näkökulman vieraanvaraisuuteen (mitenkään niitä vähättelemättä, tärkeitä ehdottomasti ovat mutta EIVÄT AINOA tai edes tärkein lähestymistapa, minun mielestäni).

Siispä loin palvelupaketin, joka on voimassa rajoitetun ajan. Vain toukokuun loppuun, koska silloin itselläni alkaa kiireisin aika Lillanin VIERAANVARAISESSA vapaa-ajan vuokraustoiminnassa.

Halusin, että hinta on niin pieni, että kuka tahansa voi hankkia paketin missä tahansa tilanteessa. Siksi alle viidelläkympillä saa sekä kaiken tarvittavan tiedon mökkivuokrauksen aloittamiseen että sen pyörittämiseen eli Mökkivuokraajan eKäsikirjan (hinta 19,90€) JA lisäksi tunnin henkilökohtaisen sparrauksen, jotta voi saada vastaukset juuri omasta tilanteesta kummunneisiin kysymyksiin.

Tämän jälkeen on sitten ihan turha tulla sanomaan etten voinut, osannut tai uskaltanut laittaa mökkiäni vuokralle. Että jäin arpomaan ja jätin tienaamatta mökilläni varsin mukavasti. Että tyydyin vain makselemaan mökin kuluja kun olisin voinut pistää sen tuottamaan tuloja. Nih.

Että apua saisi, jos vain kelpaa. S’il vous plaît.

img_7625

Loppusuoran rutistus

Tämä on itsentsemppauspostaus. Pystyn tämän palvelun avulla auttamaan muita saamaan (huomattaviakin) tuloja jostakin, mikä yleensä on vain kulueriä. Saan muut hyötymään omista opeistani. Innostan, inspiroin ja autan menestymään!

Mökkivuokraajan käsikirja. Paljon enemmän ja laajempi kokonaisuus kuin vain opas. (Jee!!)

Kirjoittamisesta

Olen aina pitänyt kirjoittamisesta. Ja lukemisesta tietysti, nämä kaksihan kulkevat käsikynkässä kuin vanhan ajan rakastavaiset. Haaveilin kirjailijan urasta (ja tietysti astronautin, opettajan, eläinlääkärin sekä kirjastonhoitajan viroista myös) jo pikkutyttönä. Ahmin kuvaukset kirjailijaelämästä ja glooria karisi. Mutta silti, jotenkin.

Ensimmäinen kirjallinen tuotokseni syntyi kuusivuotiaana, kun tekstasin ruutuvihkoon ”Uppo-Nallen seikkailuja”. Kyllä, Elina Karjalaisen hahmo oli suuri suosikkini (ja syntynyt samana vuonna kuin minä!). Vaikka Matinkylän sivukirjaston lastenosaston opukset oli nopeasti luettu läpi, muutamia kirjoja tahkosin läpi kymmeniä kertoja. Uppo-Nalle runoilevine Laulavine Lintukoirineen oli ihan huippu! Luonnollisesti myös kuvitin kirjani itse. Ensimmäisen kuvan kuvatekstin muistan vieläkin:
”Voi vessanovenkahva
Kun oon mä karhu vahva.”

Vaikka sama tyyli on jatkunut kirjallisissa tuotoksissani myöhemminkin, myös variaatiota – ja ehkä jopa kehitystä – on ollut havaittavissa. Olen työkseni muun muassa kirjoittanut monta riisiä asiatekstiä, ohjeita, oppaita, pöytäkirjoja.. Kaikki kotiinpäin. Kuten Sofi Oksanen Haluatko (todella) kirjailijaksi -kirjaan kirjoittamassaan huoneentaulussa, ja monessa muussa yhteydessä kirjailijaksi halajavaa neuvoo, niin luku- kuin kirjoitusmakukin kannattaa pitää mahdollisimman laajana ja ottaa opiksi kaikesta.

Tämä kesä on vienyt minua jälleen kaksi tärkeää etappia lähemmäs unelmaani kirjailijan hatusta. Ensinnäkin sain valmiiksi Mökkivuokraajan käsikirjan. Tiiviiseen muotoon kirjoitetun oppaan siitä, mitä kaikkea tulee huomioida mökkivuokrausta aloitettaessa sekä käytännön ohjeet homman (menestyksekkäästä) pyörittämisestä. Pian pääsen julkaisuun liittyviin mahtavuuksiin! Toisekseen, minusta tuli säännöllisesti kolumneja julkaiseva kirjoittaja Maaseudun Tulevaisuuteen. Tällä viikolla julkaistiin ensimmäinen kolumnini. Sain siitä jo maanantaina eräältä lukijalta palautetta:
”Tosi hyvä,mielenkiintoinen ja sopivasti myös huumoria mukana 🙂” ”Hyvä teksti.” Tästä kelpaa jatkaa taivalta.

Matka on alkanut siis jo joku aika sitten. Toisinaan vain askeleensa tiedostaa selkeämmin. Arvelen olevani oikealla polulla. Ja vastauksena postauksessa mainitun kirjan otsikolle: ”kyllä”.

fullsizerender-3

Lillanista ja yleisemmin

Tsekkasin Lillanin nettisivujen speksejä. Pian 11 000 näyttökertaa ja lähes 3000 kävijää! Ihan us-ko-mat-to-man huikea määrä❤️ Sivu on ollut pystyssä juuri vuoden päivät – tuntuu, kuin olisin ihan vastikään niitä askarrellut. Kyllä, Lillan on ihana. Mutta varmasti jotain tekemistä asian suhteen on minunkin puuhasteluillani. Antaa lisäpontta, uskoa itseen. (Jee!) Kyllä nyt rinta rottingilla painun jatkamaan Mökkivuokraajan käsikirjan tekoa😊

%d bloggaajaa tykkää tästä: