Kulturupplevelse, på riktigt.
Kun muutimme saarelle, tiesin, että täällä pääkielenä on ruotsi. Olen itse kotoisin vakaasti suomenkielisestä duunariperheestä, alemmasta keskiluokasta. Oma ruotsinkielentaitopohjani on tasan pakkoruotsia, och inte alls så flytande. Ajattelin päätin, että oma asenteeni ratkaisee sopeutumisen saaristolaispiireihin. Että yritän ja opin ruotsia, että saan paikallisista oikeita ystäviä.
Olen miettinyt usein erityisesti nuorempana, miten upeaa olisi muuttaa ulkomaille pidemmäksi aikaa, oppia tuntemaan vieras kulttuuri, tulla osaksi jotain toista, uutta ympäristöä, ajatusmaailmaa, oppia sujuvasti toista kieltä, oppia ymmärtämään uudenlaista kulttuurista viitekehystä. Haikailin merta edemmäs kalaan. Saman kokemuksen voi saada näköjään ihan kotimaan rajojen sisällä. Täällä saaristomeren rannalla.
Miten monenlaista sopeutumista ja oppimista olenkaan saanut taas kokea tässä muutaman päivän sisällä, kasvaa parhaani mukaan. Olen tutustunut alunperin saaristosta kotoisin olevaan vahvaan naiseen, joka on kaksikielinen, äidinkieleltään kuitenkin suomenkielinen, ja saanut totisesti tuta hänen ajatuksensa, joista monesta kovasti samaa mieltä olen itsekin. Olen tutustunut entistä paremmin paikalliseen, alunperin Ruotsissa syntyneeseen, nyt jo toistakymmentä vuotta täällä asuneeseen naiseen. Olen nauranut hänen kanssaan vatsani pohjasta ja oppinut, että revevärmare on hieno auton ominaisuus. Huomenna menen taas ruotsintunnille, opettajanani alunperin paikallinen, toistakymmentä vuotta välillä Ruotsissa asunut nainen.
Ja tänään, upposukellus kylmään veteen ilman apuvälineitä. RKP:n sisäinen koulutustilaisuus. Itse koulutus oli sisällöltään oikein hyvä. Ja ihan oikeasti, ymmärsin siitä lähes kaiken. Mutta tätä ei varmaankaan usko kukaan muu kuin minä itse, sillä kun yritin sanoa jotain ruotsiksi, kieleni meni solmuun. Änkytin ja unohdin yksinkertaisimmatkin sanat. Minä, joka huomaan nykyisin usein jo ajattelevanikin på svenska.
Koulutussalissa kun oli kyse niin paljon muustakin. Ymmärsin toden teolla, kuinka kieli on avain kulttuuriin. Ja kuitenkin jäin pohtimaan, riittääkö edes, jos osaa kieltä kuin äidinkieltään. Imetäänkö äidinmaidossa jotain muutakin, jotakin kulttuurisen olemuksen ydintä, jota on mahdoton omaksua jälkikäteen?
Pohdin koulutuksen aikana ja jälkeen myös saaristomme tulevaisuutta, politiikkaa, näkyvää ja piilovaltaa, sukulaisuussuhteita, pieniä katseita, hiljaisuuksia paljon puhuvissa kohdin, remakkaa naurua. Voinko koskaan olla todella ja aidosti osa kaikkea tätä? Riittääkö uuden kielen opettelu ymmärtämään viitekehystä, joka on niin syvällä sosiaalisesti ja henkisesti, että se on lähes käsinkosketeltavaa?
Eikä kyse ole pelkästään kielestä. Jokaisella alueella on oma historiansa, kulttuurinsa, tapansa, sukujuurensa. Minut on naitu sukuun, joka on elänyt täällä satoja vuosia. Uskon olen varma, että tästä kaikesta huolimatta ja ehkä juuri siksi, me sopeudumme paikkaan ja paikka meihin. Lapset ovat jo sopeutuneet käsittämättömän hyvin, nuo uskomattoman sujuvat, mukautuvat, taitavat, ihanat. Heidän omat, uudet ystävänsä, saaristolaisunelmat, -taidot ja tavoitteet, varsinkin nuoremman sujuva kaksikielisyys. He kasvattavat jo juuriaan syvälle tähän maaperään. Niin minäkin. Katsokaa vain. Haluan vaikuttaa, olla ja elää täysillä. Myös täällä. Titta bara. Jag sku bli en riktig skärgårdskvinna nån dag.
Sana Design 