Siirry sisältöön

Arkisto kohteelle

Vappuhassuttelua

Ihanat rakkaat hassuttelijani! Päiväkodissa ja eskarissa on tänään, vappuaattona, naamiaiset. Kävimme sunnuntaina sirkuksessa ja sen innoittamana tytär halusi pukeutua pelleksi. Eilen vimmastui, kun eivät olleet luvatut pellevermeet vielä valmiit. Hymy löytyi aamuvalmisteluissa, kun tehtiin hänestä kettu ❤
 Touhua ihmetteli toinenkin ruskeanenu.
 Tänä aamuna päästiin tositoimiin. Tytär tyyppasi tehdyt pellehousut, olivat kuulemma oikein mieluisat. Kunnon kierrätystä; pojan vauva-aikana tädiltäni saamani (käytetyn) pyyhkeen kuviot irtileikattuina toimivat mainiosti lakanarievusta ommeltujen housujen koristeina.
Naama maalattiin oikeaoppisesti ja johan oma naamakin nauratti!
Monty Python -tyyppinen huumori kukki pojan valinnoissa. Särmintä mahdollista, siistiä kuin mikä. Sen kruunuksi flamingohattu. Kyllä valokuvaajaakin nauratti, hyvä että kohdetta itseäänkin!
Yhteispotretti ❤
Virallinen vappupotretti näyttää tältä:
Me lähdetään vapunviettoon ystäväperheen tykö, mukaan pakataan myös munkkiainekset ja sima.
Hyvää vappua!

Rosalan kyläkauppa


Innosta puhkuen puhisen. Olemme saaneet saarelle ihanan pikkupuodin! Rosalan kyläkauppa, Rosala Handelsbod on muuttanut torimme laidalle.

Piipahdin putiikissa avajaispäivänä – tarkoituksenani toden totta vain nopeasti tsekata uusi paikka ennen kuin lasten pääsiäiskulkue tulee torille (varsinainen kuvauskohteeni siis). Otin kyllä kuvat kulkueestakin, mutta puodista poistuin täysien ostoskassien kanssa melko paljon myöhemmin.

Kaupan visuaalinen ilme, omanhenkinen maku- ja arvomaailma kulinaristisine ja luomuherkkuineen kolahti korkealta ja kovaa. Juustot, karamellit, näkkileivät, saaristolaislimppu, luomuliha… Tarjontaa on helppo hehkuttaa!

Päivän kahvi ja leivos, kenties lounaskeittokin, varmasti kutsuu tykönsä herttaisiin soppeihin, jotka on sisustettu vanhaa, tuunattua ja Ikeaa yhdistelemällä. Voittaa kuusi-nolla aiemman kylätarjontamme…

Hygieniahyllyssä on ihania aarteita saippuoista ekotiskiaineisiin. Työpajat täydentävät tätä valikoimaa mainiosti – itse tehdyt voiteet ja kylpysuolat kotiinviemisinä kauniissa purkeissa mukavan parituntisen jälkeen, mikäs sen mukavampaa.

Puodin pitäjä itse, puhelias, sympaattinen ja vahva saaristolaiskauppiatar, oli helposti lähestyttävä ja toimelias. Kas, ryhdyimmekin jo alustavasti suunnittelemaan yhteisiä kuvioita..

Olen satavarma, että turistit tulevat rakastamaan tätä puotia. Toivottavasti paikallisetkin, läheltä ja kauempaa, että kauppa kannattaa pitää auki myös turistisesongin ulkopuolella.
Jos ei tästä hehkutuksesta vielä selvinnyt, tiedoksenne: olen hirmu iloinen, että saimme tämän ihanan kaupan kyläämme!

Kieltä ja kulttuuria

Kulturupplevelse, på riktigt.

Kun muutimme saarelle, tiesin, että täällä pääkielenä on ruotsi. Olen itse kotoisin vakaasti suomenkielisestä duunariperheestä, alemmasta keskiluokasta. Oma ruotsinkielentaitopohjani on tasan pakkoruotsia, och inte alls så flytande. Ajattelin päätin, että oma asenteeni ratkaisee sopeutumisen saaristolaispiireihin. Että yritän ja opin ruotsia, että saan paikallisista oikeita ystäviä.
Olen miettinyt usein erityisesti nuorempana, miten upeaa olisi muuttaa ulkomaille pidemmäksi aikaa, oppia tuntemaan vieras kulttuuri, tulla osaksi jotain toista, uutta ympäristöä, ajatusmaailmaa, oppia sujuvasti toista kieltä, oppia ymmärtämään uudenlaista kulttuurista viitekehystä. Haikailin merta edemmäs kalaan. Saman kokemuksen voi saada näköjään ihan kotimaan rajojen sisällä. Täällä saaristomeren rannalla.
Miten monenlaista sopeutumista ja oppimista olenkaan saanut taas kokea tässä muutaman päivän sisällä, kasvaa parhaani mukaan. Olen tutustunut alunperin saaristosta kotoisin olevaan vahvaan naiseen, joka on kaksikielinen, äidinkieleltään kuitenkin suomenkielinen, ja saanut totisesti tuta hänen ajatuksensa, joista monesta kovasti samaa mieltä olen itsekin. Olen tutustunut  entistä paremmin paikalliseen, alunperin Ruotsissa syntyneeseen, nyt jo toistakymmentä vuotta täällä asuneeseen naiseen. Olen nauranut hänen kanssaan vatsani pohjasta ja oppinut, että revevärmare on hieno auton ominaisuus. Huomenna menen taas ruotsintunnille, opettajanani alunperin paikallinen, toistakymmentä vuotta välillä Ruotsissa asunut nainen.
Ja tänään, upposukellus kylmään veteen ilman apuvälineitä. RKP:n sisäinen koulutustilaisuus. Itse koulutus oli sisällöltään oikein hyvä. Ja ihan oikeasti, ymmärsin siitä lähes kaiken. Mutta tätä ei varmaankaan usko kukaan muu kuin minä itse, sillä kun yritin sanoa jotain ruotsiksi, kieleni meni solmuun. Änkytin ja unohdin yksinkertaisimmatkin sanat. Minä, joka huomaan nykyisin usein jo ajattelevanikin på svenska.

Koulutussalissa kun oli kyse niin paljon muustakin. Ymmärsin toden teolla, kuinka kieli on avain kulttuuriin. Ja kuitenkin jäin pohtimaan, riittääkö edes, jos osaa kieltä kuin äidinkieltään. Imetäänkö äidinmaidossa jotain muutakin, jotakin kulttuurisen olemuksen ydintä, jota on mahdoton omaksua jälkikäteen?
Pohdin koulutuksen aikana ja jälkeen myös saaristomme tulevaisuutta, politiikkaa, näkyvää ja piilovaltaa, sukulaisuussuhteita, pieniä katseita, hiljaisuuksia paljon puhuvissa kohdin, remakkaa naurua. Voinko koskaan olla todella ja aidosti osa kaikkea tätä? Riittääkö uuden kielen opettelu ymmärtämään viitekehystä, joka on niin syvällä sosiaalisesti ja henkisesti, että se on lähes käsinkosketeltavaa?
Eikä kyse ole pelkästään kielestä. Jokaisella alueella on oma historiansa, kulttuurinsa, tapansa, sukujuurensa. Minut on naitu sukuun, joka on elänyt täällä satoja vuosia. Uskon olen varma, että tästä kaikesta huolimatta ja ehkä juuri siksi, me sopeudumme paikkaan ja paikka meihin. Lapset ovat jo sopeutuneet käsittämättömän hyvin, nuo uskomattoman sujuvat, mukautuvat, taitavat, ihanat. Heidän omat, uudet ystävänsä, saaristolaisunelmat, -taidot ja tavoitteet, varsinkin nuoremman sujuva kaksikielisyys. He kasvattavat jo juuriaan syvälle tähän maaperään. Niin minäkin. Katsokaa vain. Haluan vaikuttaa, olla ja elää täysillä. Myös täällä. Titta bara. Jag sku bli en riktig skärgårdskvinna nån dag.