Tämän postauksen nimi olisi voinut olla myös Nainen ja lapio. Sillä lapiollani kaivoin istutuskuopat ja (k)annoin mullat niille 200 pihlaja-angervon taimelle, jotka viikko sitten saapuivat pihallemme. Elävä aita. Viikko siihen meni, sillä ruuhkavuodet. 3 lasta ja kavereita, hiekkalaatikon hiekat, juoksevia asioita, ystäviä, yksi lapsen vatsatautikin, ja noin miljoona muuta tärkeää juttua, jotka piti hoitaa. Ja miljoona sata yksi jäi odottamaan – anteeksi, alan purkaa sumaa ihan kohtsillään. Kunhan naputtelen tämän jutun ja juon tuon kahvini ensin.
Nyt lasten nukkuessa oli ei-ihmis-taimien tarkistuslaskennan aika. 200 niitä oli, aivan kuten pitikin. Jokainen hellästi nokialaisilla taputeltuna paikalleen.
Aina muutama kerrallaan. Jossain välissä. Toisinaan auringon helliessä lämmöllään, toisinaan taas luonnon hoitaessa ystävällisesti kastelua puolestani sateen muodossa.
Jotta lehtien kasvattaminen ja haihduttaminen ei näännyttäisi pikkuruisia juurtumisen tohinoissa, leikkasin taimet noin polven korkeuteen. Tarkkana naisena toki keräsin jokaisen irtileikatun oksan, ovat nyt vedessä juurtumassa. Pian olen paikallinen pihlaja-angervon toimittaja, tervetuloa shoppailemaan vaan😊On ihanaa, miten omasta metsästä löytää koko ajan lisää uusia kauneuden ja ihmetyksen aiheita.
Ei mikään ihme, että Japanissa osataan tarjota hoitomuodoksi metsää. Ja ihastelkaapa näitä jättiläisiä (nimet lasten antamat):
Totoro❤️
Ja Hertta❤️
(tikkuaski antamassa mittakaavaa, korjattu pois kuvan ottamisen jälkeen).
Metsä❤️ Elämä❤️
Sana Design 