Mitä tulee, kun yhdistetään saksofonin ja perkussioiden suvereenit taitajat, jotka haluavat luoda uutta, lokeroimatonta? Dziga Vertovin Entuziazm sai ympärilleen tunnelmiltaan käsittämättömän monipuolisen, liikuttavan ja selittämättömän äänimaailman. Muutama tunti sitten Festival Norpaksessa siis.
Kuvamateriaali-disclaimer: Pekka Turunen ja joku toinen, minulle tuntematon suuruus kuvasivat keikan, joten huomattavan paljon laadukkaampaa kuvamateriaalia luvassa jossain muualla. Nämä otokset ovat tunnelmia puhelimella napattuina, kamerani muistin vasta ex tempore -Bio Pony -piipahduksen peppu penkkiin -vaiheessa.
Linda Fredriksson ja Teho Majamäki olivat poistaneet mustavalkoelokuvan ei niin mustavalkoisen ääniraidan, vain muutamia puheosuuksia oli jätetty alkuperäisestä uuteen. Toimi. Loistavasti.
Saksofonin ääni – savuinen, hämyisä, kirkas, leikittelevä, itseään toistava, rakeinen, välillä kuin mustavalkoinen elokuva, välillä kuin kypsä nainen tai tanniininen argentiinalainen punaviini. Soitin, jota rakastan ja jonka tuntemisesta vasta tohdin haaveilla. Upeaa. Ja ne perkussiot. Oletteko nähneet Tehoa livenä? Suosittelen. Improvisaatiota ei voi toistaa. Jo viimevuotinen esiintyminen Norpas-festareilla Rinneradion kanssa vakuutti (ja tanssitti). Nyt vain hehkutan verbaalisesti (no toki vihelsin, ujelsin ja taputin käteni helläksi esityksen päätteeksi duolle).
Itse elokuva tuntui välillä viihdyttävän, ahdistavan, ihmeellisen absurdilta, välillä taas neuvostopropagandalta parhaimmillaan. Tekstitykset oli toki poistettu. Yhtäkkiset leikkaukset ja kuvakulman vaihdokset asettuivat luontevasti yhteen musiikin kanssa. Tunnelmat vaihtelivat äkillisesti, kuljettaen kuulija-katsojaa mukanaan hilpeydestä ihmetyksen kautta suruun, seuraten ja täydentäen elokuvaa. Propagandapuheet (venäjää taitamattoman korvaan siltä ne ainakin kuulostivat) soljuivat, huusivat, takoivat kuin muukin musiikki.
Duon leikittelevä, rento ote, käsittämätön taituruus, monipuolisuus ja toisiensa täydentäminen tuntuivat hyvältä katsomon penkillä. Livenä luuppien rakentaminen ja lennosta soittimesta toiseen vaihtaminen vakuuttivat. Teho ja Linda loivat äänimaailmaa mitä ihmeellisimmillä soittimilla, neuvostohenkisestä lastenlelusta snorkkelinvarteen, välillä jopa lattialuutaa taputtaen (tuli mieleen Launaun satumainen henki). Ja tunnelma juoksi, ravisteli, heilutti, heijasi, tanssitti, pelotti, nauratti, itketti, ihmetytti. Musiikki kuljetti ja loi.
Kiitos. Hieno reilu tunti elämässäni.
Sana Design 