Lok 11
Minkälainen on joulukuusi? Entä joulukuusesi? Joskus sanaleikit jäävät rullaamaan mielen ja kielen päälle niin, että niistä ei pääse eroon ennen kuin ne tuuppaa ulos.
Luovuus tulee esiin, kun äly haluaa pitää hauskaa.
– Albert Einstein
Tai sitten vain on kyse monimutkaisesta to do-listan purkamisen välttelystä.
Rakas Marimekko.
Kiitän kohteliaimmin mainoksenne kohderyhmäksi pääsemisestäni. Ystäväni toivoisi pääsevänsä teille myyntiin. Miten ehdotatte, että etenemme asiassa?
ystävällisin terveisin Sari
PS. Häntä kiinnostavat kaikki jakelupisteenne; niin verkkokauppa, outlet kuin valikoidut myymälännekin.
Olen tehnyt jouluksi muumitalon muotoisen piparimökin pian kymmenen vuoden ajan. Pitäisi sujua rutiinilla, neh?
Tuin romahtamaisillaan olevaa rakennusta mukein ja lahjanauhoin mutta se levähti silti. Otin pienen tuumimistauon, jonka lopputulemasta olen ylpeä.
Lapset tulevat taatusti pitämään supermakeasta hässäkästä, vaikka se omaa silmää särkeekin. Lapsia varten sen kuitenkin teen, joten eikö ole vain hyvä että madalletusta tönöstä paljastuu lisää sokerikuorrutettua piparisulppua. Sitäpaitsi ent. katto näyttää vaikka karkkitulivuorelta, jos oikein mielikuvitusta venyttää. Eikä loppiaisena tapahtuva parempiin suihin saattokaan harmita yhtään! (Ja Muumipeikko ja Niiskuneitikin näyttävät ihan tyytyväisiltä. Niin tekijäkin, enpä olisi uskonut vielä jokunen vuosi sitten. Taidan tulla vanhaksi ja viisaaksi.)
Raikas talvisää
Näin meillä taakse jää
Kun vettä maa taas saa
Se mielen masentaa
Vaan joulumielen tuo
Taas meille onnen suo
Kun sytytämme kynttilän
Se kaiken valaisee!
Valoa, valoa tuo näin pimeyteen
Synkimmänkin sydämen pien’ liekki valaisee❤️
Tiedäthän. Joku tarttuva sävel, usein yleensä ärsyttävyyteen asti yksinkertainen tai muuten korvaan kiinni jäänyt musiikkikatkelma.
Yleensä laulan tai hyräilen madon mukana puuhaillessani muuta. Mutta olen huomannut, että korvamato alkaa yleensä elää omaa elämäänsä: sanat muuttuvat pinta-ajatusten mukaisiksi niin, että yhtäkkiä huomaankin laulavani jotain ihan muita sanoja, samalla sävelellä vain.
Tiedostaminen. Huhheijaa, millaisista ajatusmalleista sitä voikaan saada itsensä kiinni! Itseään solvaavista, et-onnistu-kuitenkaan -tyyppisistä. Onneksi huomaan hyräileväni myös kannustavia sanoja. Varsinkin, jos annan aivoilleni tehtäväksi ”ei kun nyt oikeasti jotain kivaa pliis”.
Paras keino ärsyttävän korvamadon karkottamiseen? Ala hyräillä jotain parempaa, yhtä tarttuvaa. Itsellä turvabiisinä Louis Armstrongin What a wonderful world tai (ihan mikä tahansa versio) Girl from Ipanema -kappaleesta. Jälkimmäisessä myös lantionkeinumisvaara😁
Kuvan kuukunanmunat liittyvät tähän vain siten, että niiden nimi on melkein yhtä pöhkö kuin tämän postauksen sisältö.
Välillä toooosi henkilökohtaista. Olen saanut yllättävän paljon kyselyitä, miten kroppani on niin timmi. (Olen aikoinaan ollut melkoisen tuhdissakin kunnossa.) Mikä on kuntosaliohjelmani? Jokin erityinen dieetti? Salaisuuteni? No tässäpä tämä.
Salaojan (tai vaihtoehtoisesti puron) kaivuuta. Sepelin ja maa-aineksen lapiointia ja kärräystä paikasta toiseen. Puiden kaatoa, sahausta, oksasavottaa. Taimien istutusta. Talon ja pihan raivausta. Rakentamista ja remontointia. Lasten kanssa fillarointia suunnilleen kaikkialle, yksi takana turvaistuimessa antamassa reilun 10 kilon lisäpunnuksen. Kuurausta nöyrästi polvillaan. Usein yksi 10-kiloinen joka suuntaan tempova interaktiivinen jumppapallo lantiolla mukana keikkumassa arjen askareissa (mm. kokkaus, imurointi ym.) Matalalentoa ilman siipiä. Välillä syvää kyntöä nokka turpeessa. Terveellistä ruokaa (ed. main. lapset). Santsaaminen = lasten ruoantähteiden syömistä (kun ei niitä raaski kompostiinkaan laittaa). Ei kyllä tulisi mieleenkään lähteä normipäivän jälkeen punttikselle.
Mitä sanotte, olisiko fitness farmille tulijoita? Luvassa mustelmia, naurua ja ehkä välillä kyyneliäkin. Jo katsominen saattaisi hengästyttää huonompikuntoiset😜
Rakkaan tyttären viisivuotissynttärit. Ohjelmassa tottakai ongintaa, aarteenetsintää, kakkua ja lauluja. Vaan mitä muuta? Eräässä tilpehöörikaupassa (Se toinen T-alkuinen, ei konkurssiin menevä) visiitti toi kuningaskuningatarajatuksen.
Ostin muutamat pilailurekvisiitat, kaivoin lasten kaapeista naamiaisvarusteet ja kokosin kaiken vanhaan matkalaukkuun.
Ihan paras ohjelmanumero oli valmis.
Voi hyvät hyssykät, miten hauskaa meillä oli!
Lapset kokeilivat ennakkoluulottomasti vermeitä, nauroivat itselleen ja toisille, vaihtoivat lennossa varusteita.
Uteliaina, innokkaina ja käsittämättömän sokerienergian voimin lapsilla ratkiriemua vain kesti ja kesti ja kesti!
Kaikki oikein poseerasivat kameralle – tuntui, että kameran läsnäolo toi vielä oman viihdelisänsä pelleilyyn.
Vatsalihakset hellinä nauramisesta. Haluan auttaa sinuakin pidentämään ikääsi.
Samaan aikaan suloisia ja naurettavia. Vain lapsi pystyy tähän yhdistelmään!
Lapset leikkivät tässä päivänä eräänä merirosvoja. Olennaisena leikkiin kuuluu _tietysti_ aarteenpiilotus ja aarrekartta. Äitiiii, onko sulla ruskeaa paperia? On, mutta olisi jotain vieläkin parempaa. Askartelutäti minussa otti vallan ja näytin, miten tehdään ihan oikeaa vanhanaikaisempaa paperia, kuten V asian ilmaisi.
Otetaan tavallinen A4 (toimii ainakin sekä 80- että 100-grammaisena, nämä testattiin). Rypistetään ja suoristetaan. Kostutetaan vahvalla kahvilla lähes likomäräksi. Laitetaan kuivumaan narulle. Kun kuiva, laitetaan uuninpellille likoamaan pieneen määrään kahvia ja annetaan kuivua rauhassa. Irrotellaan varovasti ja aarrekartan paperi on valmis! Sopii käyttää muuhunkin askarteluun.
Sopiessamme suunnittelupalaveria selvisi, että toinen ottaisi lapset mukaan. No jos kerran hän niin kyllä sitten minäkin. Sovittiin, että nähdään rannalla, kun olivat luvanneet ihanaa hellepäivää.
Aamulla pakkasin eväskorin hartaudella (taka-ajatuksenani ottaa eväistä ihania kuvia ja tehdä niistä blogipostaus). Perinteinen punainen Airamin termospullo, ihana iso lasinen pullo itsetehdylle mustaherukkamehulle, pirteät punavalkoraitaiset servetit…
Hahah. Olimme hyvissä ajoin rannalla. Nostin korin (ihana, perinteinen, valkoinen rottinkikori) pöydälle ja rasvasin lapset aurinkorasvalla. Otin muutaman kuvan heistä rannalla.
Sitten tuli toinen palaveeraaja ja pian kolmas paikalle. Intouduin keskusteluihin ja suunnitelmien tekemiseen niin, että kuvien ottaminen unohtui vallan. Purin korin sisällön pöydälle, joimme kahvit ja mehut, nautiskelimme keksit ja kaikki jossain lauseiden välissä. Hyväähän se oli, mutta ne kuvat.
Nauran itseni tärviölle. Tässä ainoa korin sisältö, josta otin kuvan.
Tänään satelee ja vuorossa on jakkupukupalaveripäivä virastotalolla. Sieltä ei saa kovin herkullisia kuvia, joten voin keskittyä itse aiheeseen. Taas.
Sana Design 