Siirry sisältöön

Posts from the ‘Psykologiaa’ Category

Kuka minä olen mitään kertomaan?

Tiedätkö sen inhottavan tunteen. Olet hyvä jossakin. Tosikin hyvä. Ja olet keksinyt, miten voit osaamisellasi auttaa muita. Haluat auttaa, olla hyödyksi ja avuksi. Olet tehnyt valtavasti töitä asian eteen. Kertonut innoissasi kaikille, jotka jaksavat kuunnella, kirjoittanut aiheesta moneen eri tuuttiin. Mietit tulevaisuutta ja suunnittelet etenemistä. Sitten se yhtäkkiä iskee. Huijarisyndrooma.

Pikkupiru: Mitä sinä olet asiasta mitään kertomaan? Kuvittelet vain osaavasi ja tietäväsi! Luuseritytönpullero, höpöhöpö.

Minä: Olen pyörittänyt tätä toimintaa onnistuneesti jo monta vuotta. Olen oivaltanut onnistumisen avaintekijät ja osannut konseptoida ne. Kehitän palveluani jatkuvasti. Olen oikeasti hyvä ja kehityn koko ajan paremmaksi.

Pikkupiru: Älä viitsi. Sinäkö onnistuisit? Kuka sinut muka ottaisi vakavasti?

Minä: Minä itse. Ja aika moni muukin. Minuun, osaamiseeni ja tekemisiini luottavien ja määrä kasvaa koko ajan. Näkemystäni aidosti arvostetaan. Pidäpäs kärkäs kielesi kurissa, pikkupiru.

Sisäinen dialogi ei kuulemma (todennäköisesti) ole merkki jakomielitaudista vaan normaalista oman toiminnan pohdinnasta. Pikkupirukin yrittää puhua juttujaan moneen korvaan.

Siltä varalta että itse en ole ainoa, joka pohtii, millä perustein minua tituleerataan Mökkivuokrausguruksi, miltä pohjin kirjoitin Mökkivuokraajan käsikirjan tai kirjoitan esimerkiksi viikottaista Mökkivuokraajan uutiskirjettä, avasin asiaa hieman. Kirjoitin Mökkivuokraajan käsikirjan nettiin tervetuloa-sivulle Kuka minä olen tällaista kertomaan -osion. Josko nyt tuo pikkupirukin vähitellen vaikenisi.

Parhaiten tietysti asiantuntemuksestani vakuuttuu tutustumalla toimintaan. Lukemalla blogia, tilaamalla uutiskirjeen, kenties kirjankin. Pääsemällä sisäpiiriin, jossa neuvon vielä syvemmällä tasolla ja kerron tarkimmin mökkivuokrauksesta.

Ja jos juuri sinulla on ideoita, miten parantaa toimintaani entisestään, kiitos että vinkkaat.

IMG_0001

Ajan&itsen hallintaa

1440

Tekstasin itsellenikin muistilapun. 1440 minuuttia vuorokaudessa – käytä ne viisaasti.

Löysinpä jälleen mainion ja taasen jotain uuttakin sisältävän kirjan ajanhallinnasta (tai siis lähinnä itsensä hallinnasta suhteessa aikaan), 15 Secrets Successful People Know About Time Management, kirjoittanut Kevin Kruse. Tässäpä teillekin tiivistelmän tiivistelmä, s’il vous plaît!

  • Aika on rajallista – hyödynnä sitä viisaasti.Aikaa ei saa takaisin sen kuluttua (melkein kaiken muun voi saadakin- tai ainakin uutta menetetyn tilalle). 1440 minuuttia vuorokaudessa. ”Onko sinulla hetki?” Ei välttämättä kannata olla, ainakaan ihan mihin tahansa. Ei sekuntiakaan tuhlattavaksi turhaan. Keskity. Löydä omat Kaikkein Tärkeimmät Tehtäväsi joka päivälle, viikolle ja kuukaudelle. Konkreettisia, mitattavia. Aikatauluta hoidettaviksi mahdollisimman pian, tehokkaasti. Opettele sanomaan ei tehtäville, jotka eivät vie sinua lähemmäksi tavoitteitasi. (NB: omat unelmat, arvot ja tavoitteet oltava siis tässä kohtaa jo selvillä ja KTT palvelemaan näitä!) Steve Jobs: keskittyminen on ein sanomista. Ja muista: kukaan ei voi olla paras kaikessa. Keskity niihin, missä olet hyvä. Pareto-periaatteen mukaisesti 20% toiminnastamme tuottaa 80% tuloksistamme. Keskity olennaiseen, siihen missä olet hyvä, siihen 20% joka tuottaa 80% tuloksistasi.
  • Delegoi kaikki delegoitavissa oleva. (Ja hoida loput suunnitelman mukaan.)
    Vastaa rehellisesti: kuinka arvokas tehtäväsi on? Oletko ainoa, joka voi tehdä sen hyvin? Jos et, miten voisit nopeuttaa prosessia? Delegoi. Vapauta aikasi tehtäviin, joilla suurin merkitys. Keskity täysillä tehtäviin, joilla suuri merkitys ja jotka juuri sinä hoidat parhaiten.
    i) Lopeta to do -listojen käyttö! (NB: sydän vereslihalla. Niin monta piiiiitkää listaa!) Iso osa tehtävistä listalla jatkuvasti keskeneräisinä aiheuttaen vain lisästressiä. Tehtävät joita et voi poistaa to do -listaltasi pitäisi olla delegoitavia.
    ii) minimoi tapaamiset. Vain välttämättömimmät. Nämäkin hyvin suunniteltuja, valmisteltu agenda, vain tarpeellisten asioiden läpikeskustelu. Paras keino pitää kokous seisten – ei veny liiaksi!
    iii) sähköpostin hallinta. Tyhjennä sähköpostisi. Kaikki viestit viimeisen 48h aikana vastataan/poistetaan tänään, loppujen arkistointi löytyy tarvittaessa myöhemmin -logiikalla. Tästä eteenpäin käsittele sähköposti 3x/pvä, 21min kerrallaan. Näin homma napakka, tuottava.
  • Muistikirja ja terveellinen rytmi kaksi perustavanlaatuista, elintärkeää tuottavuuden työkalua.
    i) Paperinen muistikirja kaikkien elektronisten härpäkkeiden aikakaudella yksi tärkeimmistä työkaluista. Paikka kirjoittaa muistiin neuvoja, ideoita, kysymyksiä, keskusteluita. Tärkeä prosessi suunnitelmien luomisessa ja ylläpitämisessä. Koskaan ei voi tietää, mikä ohikiitävä ajatus saattaa olla loistavan idean kulmakivi. Muistikirja itse sir Richard Bransonin tärkein esine.
    ii) Tehokkaat työskentelytavat olennaisin keino toteuttaa briljantit ideat. Vakaa terveys ja energiataso avaimet hyvään ajankäyttöön. Tarkkaile itseäsi: mihin vuorokaudenaikaan tehokkaimmillasi, milloin mehut loppuvat (lopeta silloin projektisi). Pysyttäydy tässä ja työaika tehokkaasti hyödynnetty + riittävästi aikaa latautua. Aloita myös päiväsi oikein. Aamurutiinit erilaisia persoonasta riippuen (jooga, lukeminen, herkullinen ja terveellinen aamiainen..). Tee jotain itsellesi sopivaa, mikä toivottaa uuden päivän tervetulleeksi.
    iii) 90min rytmi työpäivän aikana. 10min tauko kävelylle, juomiselle, syömiselle. Rytmi noudattaa kehon omaa ja auttaa ylläpitämään tehoja.
  • Menestyneiden vinkkejä omaan ajanhallintaan
    Miljonäärit: Tapaamiset esteenä hyvään työflow’hun -> tapaamiset minimiin.
    Urheilijat: Kalenterin käyttö, tavoitteiden aikatauluttaminen.
    Kympin oppilaat: Keskittyminen. Ein sanominen, priorisointi. Sosiaalisen median blokkaaminen/palkintona käyttäminen.
    Yrittäjät: Lukuisat velvoitteet -> kiinteät rutiinit tiukan aikataulun kanssa pärjäämiseksi. Moniajon välttäminen. Keskittyminen yhden projektin tehokkaaksi loppuunviemiseksi kerrallaan.
    Monta eri strategiaa -> omalla kohdalla kustomointi ja yhdistely juuri itselle sopivan kombon löytämiseksi.

Itselle olennaisimpia löydöksiä (tai siis muistutuksia asioista, joita jo tiedän):

  • terveellisen rytmin löytäminen ja noudattaminen. Tässä siis pointtina teroittaa saha, jotta tehty työ huippua – ja saa hoidettua nopeammin kuin tylsällä. Jälleen kultainen keskitie: omaan hyvinvointiin on aiheellista panostaa, mutta olen sivusta seurannut, miten se voi tulla liian suureksi fokukseksi vieden valtaosan ajasta ja energiasta. Ei näin, mikäli oma hyvinvointi ei ole ainoa tavoite.
  • Ihan oikeasti ja todella jokainen minuutti on arvokas. Testasin tänään ja huhheijaa, kun jokaikinen minuutti tietoista läsnäoloa vs. tekemisen flow, ihan huippu päivä vaikka monenlaista ”haastetta” piisasi!
  • Delegointi. Pohdin montaa tekemistäni. Ensinnäkin, monet tekemiset joita olen siirtänyt arvokkaaseen omaan aikaani, saa tehtyä myös lasten kanssa. Ei siis tarvitse odottaa päiväunia tai iltaa. Toisekseen, päätin muutamassa liiketoimintani tulevassa etapissa ulkoistavani, kunhan tietyt kulminaatiopisteet saavutettu.
  • To do -listat pois? NIIIIN moni ajanhallintaopus kehoittaa kirjoittamaan kaiken avoimen tauhkan pois päästä häiritsemästä, to do -listalle. Ja juuri tuo niiden siirtyminen, edelleen avoimena pysyminen, on rassannut pihkuran paljon. Niinpä tästä lähtien yhä tarkempi syyni, olisiko poistamisen tai delegoinnin paikka, jos joku homma roikkuu avoimena to do -listalla siirrosta toiseen (noudatan siis BuJo -logiikkaa).
  • Kolme tärkeintä tehtävää: to do -listoista huolimatta huomaan palanneeni muistilappujen suloiseen maailmaan, joihin olen nämä noin kolme olennaisinta per päivä kirjannutkin. Ja koska arvot, unelmat ja tavoitteet kristallinkirkkaina mielessä, lähtökohtaisesti muistilappujen puuhat tukevat oikeaan suuntaan etenemistä.
  • Sähköposti. Ihan en tohdi jättää hoitamatta niitä, jotka roikkuvat yli 48h sitten tulleina, mutta lupasin itselleni: raivaus/sähköposti ja sitten tuo mainittu sääntö. Resonoi!

Asennekysymys

Valtava pino lakanoita odottamassa mankelointia. Ääh? Ei vaan: kiitollisuutta äidiltä aikanaan lahjaksi saamaani mankelia kohtaan (sitä ennen silitin lakanat). Kiitollisuutta siitä, että Lillanissa on ollut niin paljon vieraita, jotka ovat nauttineet siellä olostaan ja nukkuneet hyvin. Ja mankelointinurkkauskin voi olla kaunis, vaikka koko kodinhoitohuone odottaakin remonttiin pääsyä. Sillä onhan mahtavaa, että minulla on rauhallinen tila, missä tätä puuhailla!


Jisses. Tämän päivän puhtaiden pyykkien pino, viime tinkaan hämärän jo hiipiessä narulta pelastettu. Pihkura? Ei. Ihanaa, että vihdoin oli aurinkoinen päivä, sain kuivaksi monta koneellista pyykkiä. Näen pinossa paljon ystäviltä saatuja vaatteita ja olen kovasti kiitollinen. Tai vaikka kiitollinen ihan käsistäni, jotka osaavat viikata, suorittaa tehtävänsä niin siististi, taitavasti, näppärästi. 

Sitä saa mitä tilaa. Minä tilaan hyvää, myönteistä. Kiitos ❤️

Tie onneen

Vapauta sydämesi vihasta, mielesi huolista.

Elä yksinkertaisesti, vaadi vähän, anna paljon.

Täytä elämäsi rakkaudella.

Kylvä auringon paistetta.

Unohda itsesi, ajattele muita.

Tee kuten toivoisit itsellesi tehtävän.
– Norman Vincent Peale

Kärsivällisyyden kehittämisestä

Kärsivällisyys on käsittämättömän laaja aihe (kuten mikä tahansa, kun sitä oikein todella rupeaa penkomaan tai pohtimaan). Koska lupasin ystävälleni, joka oman arvionsa mukaan kärsii kärsimättömyydestä (anteeksi, tämä sanaleikki pakottaa viittaamaan vanhaan vitsiin, jossa pappi sanoi vastavihkimälleen nuorelle elefanttiparille: ”kärsikää toisianne”), turha menna johdannossa tämän syvemmälle.

On vaikeaa olla kärsivällinen. Biologinen syy 1: Aivojemme eläinosa on rakennettu olemaan alati valppaana ja havaitsemaan pienimmätkin poikkeamat ympäristössä. Siksi nykymaailmassa, jossa koko maailman informaatio on muutaman klikkauksen päässä, viestit mesessä, whatsapissa, instassa, febessä, säpossa tai tekstareina kilahtelevat taskussa koko ajan, tarkkaavaisuuttamme koetellaan. Biologinen syy 2: pystymme todellisuudessa keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan (mieli pystyy pitämään samaan aikaan viidestä seitsemään – harjoitellen jopa yhdeksään – erillistä elementtiä aktiivisena mutta nämä ovat pienempiä asioita, ei suuria jonglöörattavia kokonaisuuksia), joten multitasking tarkoittaa todellisuudessa sitä, että vaihdamme mikrosekunneissa aina yhdestä tehtävästä toiseen ja sitten takaisin. Tämä jatkuva huomion ja keskittymisen vaihto rasittaa mieltämme, aivojamme ja tahdonvoimaamme – sekä kärsivällisyyttämme.

Kärsivällisyys on hyve, jota voi auttaa sekä ulkoisiin tekijöihin vaikuttamalla että sisäisiä tekijöitä kehittämällä.

  1. Rajoita informaatiotulvaa. Anna liskoaivojesi latautua rauhassa ja kokea turvallisuuden tunnetta ärsyketulvaa vähentämällä. Tämä voi aiheuttaa ensin vieroitusoireita, koska jatkuva ärsyketykitys tuottaa elimistöön stressihormonien avulla ylivirittyneisyyden tilan, jonka lauetessa nuupahdus ja kaipuu aiempaan on todennäköistä mutta onneksi lyhytaikaista.
  2. Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Pidä pieni tauko aina vaihtaessasi asiasta toiseen, ja anna aivojesi pysyä mukana. Tähän riittää vaikka tapahtuman itselleen sanoittaminen hiljaa mielessään. Muista myös kehua itseäsi, kun saat yhden, edes pienen, osion valmiiksi!
  3. Tiedosta kärsimättömyytesi aiheuttaja. Liian kiire? Liian tiukka aikataulu? Karsi tekemisiä. Jätä pois epämieluisat tai pitkän tähtäimen tavoitteitasi tukemattomat asiat. Opettele sanomaan ei. Delegoi tehtäviäsi, vastuuta muita. Älä uhriudu hoitamattomien hommien kasan alle. Jätä kalenteriin enemmän tilaa, väljyyttä. Varaa aikaa myös itsellesi, buukkaa kalenterista tarvittaessa lepohetkiä, omaa aikaa ja leposteluaikaa rakkaiden kanssa.
  4. Jos tekemättömät asiat ovat epäselvänä, stressaavana kasana tai vyyhtinä ajukopassa, kärsimättömyys iskee helposti. Kirjoita ylös KAIKKI tehtävät, jotka mielessäsi odottavat huomiota ja toimeen tarttumista. Varoitus: luvassa voi olla toooosi pitkä lista. Käy sitten tämä lista läpi. Yliviivaa merkityksettömät. Vapauttavaa! Siirrä Ehkä joskus -listalle ne, jotka eivät tunnu tärkeiltä, mutta joista tuntuu vaikealta luopua yliviivaamalla. Lajittele loput sen mukaan, ovatko ne ”pakko” tehdä vai haluatko tehdä ne. Tee joka päivä jotain niistä asioista, jotka edistävät tavoitteitasi ja unelmiasi – pidä tästä kiinni. Jokainen päivä vie sinut tällöin lähemmäs unelmien elämääsi. Listaus siksi, koska on turha kuormittaa mieltä yrittämällä muistaa kaikki se, minkä voi kirjoittaa ylös.
  5. Tunnista tilanteet, joissa usein menetät kärsivällisyytesi. (Pidä tarvittaessa kirjaa kilahduksistasi, niin opit tunnistamaan omat kamelin oljenkortesi.) Usein jo tiedostaminen auttaa. Tapahtumat, ihmiset, sanonnat, tilanteet. Yleensä näissä on jotain, mitä meidän on vaikea hyväksyä, ehkä jokin pieni nalkuttava tunne, tai sitten suuri huutava vääryys. Tunnista, tiedosta, toimi. Muuta tilannetta tai muuta itseäsi tilanteen suhteen.
  6. Pitkällä tähtäimellä kärsivällisyydessä on kyse omasta asenteesta elämään ylipäänsä. Nopean – ja silti oikeasti toimivan – avun saa, kun oppii rentoutumaan kärsimättömyyden iskiessä. Hengitä muutaman kerran syvään, pyri tyhjentämään mielesi. Keskity vain hengitykseesi kunnes tunnet rauhoittuneesi riittävästi.
  7. Päästä irti. Jos et voi tehdä mitään sille, mikä laukaisee kärsimättömyytesi, anna sen olla. Opettele hyödyntämään tilannetta. Autosi seisoo tuskaisessa ruuhkassa? Mahtavaa! Pääset kuuntelemaan klassista musiikkia/uusia äänikirjoja/opettelemaan uutta kieltä opetus-cd:ltä. Toimii aluksi erityisesti pienemmissä kärsimättömyyttä aiheuttavissa asioissa. Kun sujuu pienemmissä asioissa, huomaat kärsivällisyytesi kasvaneen niin, että voit laajentaa mallia suurempiinkin asioihin.
  8. Muista, että suurin osa asioista vie aikaa toteutuakseen. Kaikki-mulle-nyt-heti ei vain valitettavasti yleensä toimi, ja jos tuntuu, että aikaa tuhlaantuu, käytä aikasi johonkin muuhun odotellessasi. Ja yleensä ne tärkeimmät asiat vaativat kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista.
  9. Keskity tärkeimpiin asioihin. Olethan tietoinen omista arvoistasi? Keskity niihin, tai keskity parantamaan maailmaa olemalla ystävällinen, anteeksiantava, kiitollinen. Panosta merkityksellisimpiin asioihin.
  10. Paras tapahtukoon. Tee parhaasi unelmiesi ja itsellesi tärkeiden asioiden eteen, ja sitten siirry sivustakatsojaksi ja anna asioiden vain tapahtua. Seuraa, tietoisesti, miten asiat etenevät. Joskus asiat menevät kuten olet toivonut, toisinaan eivät. Ja usein jälkikäteen tarkasteltuna onkin ollut varsinainen onnenpotku, ettei alkuperäinen toiveesi toteutunutkaan. Paras tapahtukoon.
  11. Ole myönteinen. Suhtaudu elämään ilolla. Myönteisyys on olennainen osa kärsivällisyyttä. Muista, että elämä ei ole kilpajuoksua määränpäähän, vaan matka, jonka jokaisesta askeleesta on mahdollista iloita.
  12. Vain muutos on pysyvää. Hyväksy, että suunnitelmasi eivät aina toteudukaan. Päästä irti lempeästi. Pidä odotuksesi realistisina – niin olosuhteiden kuin muiden toiminnankin suhteen. Ihmiset, tai maailma, eivät ole täydellisiä. Kärsimättömyys ei ainakaan muuta muita yhtään parempaan suuntaan. Jos toivot toisen muuttavan toimintatapojaan, kerro tästä hänelle. Mutta muista, että toista ei voi muuttaa, vain itseään. Eikä toisaalta mitä tahansa tarvitse kestää. Joskus on viisainta poistua tilanteesta.
  13. Anna itsellesi tauko. Älä tee muutamaan minuuttiin mitään. Istu hiljaa ja ajattele. ÄLÄ TEE MITÄÄN. Saatat tuntea itsesi kärsimättömäksi, mutta tämän aikalisän avulla voit aidosti hidastaa maailmasi pyörimistä.
  14. Älä oleta liikoja. Olisi helpompi olla kärsivällinen, jos vauvat eivät itkisi, lapset huutaisi, astiat menisi rikki tai tietokoneet kosahtaisi. Ajatus siitä, että voit olla kärsivällinen sitten, kun kaikki sujuu pulmitta, on vain oman elämänsä turhaa hankaloittamista.
  15. Käännä vastoinkäymiset voitoksesi. Ärsyttävimmät ja vaikeimmat asiat ovat parhaita opettajiasi ja tehokkaimpia kärsivällisyysharjoituksiasi.
  16. Voit olla kärsivällinen koska tahansa. NYT. Hengitä syvään, seuraa, miten ilma virtaa kehossasi. Ajatukset ovat vain virtaa, joka kulkee ilman, että sinun tarvitsee millään tavalla reagoida siihen. Olet itse kärsivällisyys. Puu, joka kasvaa juurien kautta maasta saamastaan ravinnosta ja korkealta lehvistöstä saamastaan hapesta ja auringosta. Ikiaikainen vuori, joka vain on, vaikka tuuli miten tuivertaa, aurinko paahtaa, sade hakkaa. On. Se riittää. Pysähdy. Kuuntele, tunne, näe, aisti. Tietoinen läsnäolo auttaa elämään täydellä sydämellä, täydellä mielellä.

Kärsivällisyys EI OLE lamaantuneisuutta. Saat edelleen olla energinen, aikaansaava, pirskahteleva ja tirskahteleva. Nämä eivät ole synonyymejä kärsimättömyydelle. Mutta muista: sisäinen rauhasi ei ole kiinni ulkoisista olosuhteista.

Näin ulkoisia olosuhteita ja sisäisiä toimintamalleja muuttamalla on mahdollista kehittää kärsivällisyyttään. Ole hyvä J, ja kiitos! t. Ex-antilehmänhermo

Lopuksi kuva aiheeseen sopivasta mahtavasta idolistani. Dalai Lama❤️

Kieltä ja kulttuuria

Kulturupplevelse, på riktigt.

Kun muutimme saarelle, tiesin, että täällä pääkielenä on ruotsi. Olen itse kotoisin vakaasti suomenkielisestä duunariperheestä, alemmasta keskiluokasta. Oma ruotsinkielentaitopohjani on tasan pakkoruotsia, och inte alls så flytande. Ajattelin päätin, että oma asenteeni ratkaisee sopeutumisen saaristolaispiireihin. Että yritän ja opin ruotsia, että saan paikallisista oikeita ystäviä.
Olen miettinyt usein erityisesti nuorempana, miten upeaa olisi muuttaa ulkomaille pidemmäksi aikaa, oppia tuntemaan vieras kulttuuri, tulla osaksi jotain toista, uutta ympäristöä, ajatusmaailmaa, oppia sujuvasti toista kieltä, oppia ymmärtämään uudenlaista kulttuurista viitekehystä. Haikailin merta edemmäs kalaan. Saman kokemuksen voi saada näköjään ihan kotimaan rajojen sisällä. Täällä saaristomeren rannalla.
Miten monenlaista sopeutumista ja oppimista olenkaan saanut taas kokea tässä muutaman päivän sisällä, kasvaa parhaani mukaan. Olen tutustunut alunperin saaristosta kotoisin olevaan vahvaan naiseen, joka on kaksikielinen, äidinkieleltään kuitenkin suomenkielinen, ja saanut totisesti tuta hänen ajatuksensa, joista monesta kovasti samaa mieltä olen itsekin. Olen tutustunut  entistä paremmin paikalliseen, alunperin Ruotsissa syntyneeseen, nyt jo toistakymmentä vuotta täällä asuneeseen naiseen. Olen nauranut hänen kanssaan vatsani pohjasta ja oppinut, että revevärmare on hieno auton ominaisuus. Huomenna menen taas ruotsintunnille, opettajanani alunperin paikallinen, toistakymmentä vuotta välillä Ruotsissa asunut nainen.
Ja tänään, upposukellus kylmään veteen ilman apuvälineitä. RKP:n sisäinen koulutustilaisuus. Itse koulutus oli sisällöltään oikein hyvä. Ja ihan oikeasti, ymmärsin siitä lähes kaiken. Mutta tätä ei varmaankaan usko kukaan muu kuin minä itse, sillä kun yritin sanoa jotain ruotsiksi, kieleni meni solmuun. Änkytin ja unohdin yksinkertaisimmatkin sanat. Minä, joka huomaan nykyisin usein jo ajattelevanikin på svenska.

Koulutussalissa kun oli kyse niin paljon muustakin. Ymmärsin toden teolla, kuinka kieli on avain kulttuuriin. Ja kuitenkin jäin pohtimaan, riittääkö edes, jos osaa kieltä kuin äidinkieltään. Imetäänkö äidinmaidossa jotain muutakin, jotakin kulttuurisen olemuksen ydintä, jota on mahdoton omaksua jälkikäteen?
Pohdin koulutuksen aikana ja jälkeen myös saaristomme tulevaisuutta, politiikkaa, näkyvää ja piilovaltaa, sukulaisuussuhteita, pieniä katseita, hiljaisuuksia paljon puhuvissa kohdin, remakkaa naurua. Voinko koskaan olla todella ja aidosti osa kaikkea tätä? Riittääkö uuden kielen opettelu ymmärtämään viitekehystä, joka on niin syvällä sosiaalisesti ja henkisesti, että se on lähes käsinkosketeltavaa?
Eikä kyse ole pelkästään kielestä. Jokaisella alueella on oma historiansa, kulttuurinsa, tapansa, sukujuurensa. Minut on naitu sukuun, joka on elänyt täällä satoja vuosia. Uskon olen varma, että tästä kaikesta huolimatta ja ehkä juuri siksi, me sopeudumme paikkaan ja paikka meihin. Lapset ovat jo sopeutuneet käsittämättömän hyvin, nuo uskomattoman sujuvat, mukautuvat, taitavat, ihanat. Heidän omat, uudet ystävänsä, saaristolaisunelmat, -taidot ja tavoitteet, varsinkin nuoremman sujuva kaksikielisyys. He kasvattavat jo juuriaan syvälle tähän maaperään. Niin minäkin. Katsokaa vain. Haluan vaikuttaa, olla ja elää täysillä. Myös täällä. Titta bara. Jag sku bli en riktig skärgårdskvinna nån dag.

Toivo

Toivo on ihmeellinen asia. Mistä se kumpuaa? Annetaanko se ihmiselle jonkin ylemmän toimesta, vai onko se sisäsyntyistä? Jos se on sisäsyntyistä, säätelyjärjestelmällämme vaikuttaa välillä hieman toimintahäiriöitä. Joskus tuntuu, että elo on aivan kökköä. Että kaikki menee pieleen. Mikään ei toimi. On kerrassaan toivotonta.
Miten hyvältä tuntuukaan huomata, että väliaikaisen nuupahduksen jälkeen taas tuntee, että elämä on täynnä toivoa. Että kaikkien unelmien toteutuminen on sittenkin mahdollista. Että ne tärkeimmät asiat ovat sittenkin turvassa. Eikä lisääntyvä valon määräkään yhtään haittaa. Se tuo mukanaan lupauksen lämmöstä, kesästä, ilosta, onnesta.
Ilo ja toivo taitavat muutenkin kulkea käsi kädessä. Toinen toistaan ruokkien. Toivottamana ilon pilkahduksia ei huomaa, tuntuu, ettei niitä olekaan. Kun on toivoa, näkee iloa pienissäkin asioissa. Raikas ulkona kuivatetun tuoksun tulvahtaminen levitettävästä lakanasta voi tehdä kerrassaan autuaaksi.
Toivottavasti. Toivoa on. Toivon, toden totta. Ihana asia. Iloinen, hyvä elämä!

Ajatusta ei voi halata.

Katsoin pitkästä aikaa elokuvan Tous les matins du monde. Musiikki kosketti syvältä ja itse elokuva herätti muistoja ja sai pohtimaan.

Millaista olisi olla vaimo, jonka kuoltua puoliso voisi todeta 12 vuoden päästä, etteivät lakanat ole viilenneet vieläkään?
Millaista olisi osata soittaa jotakin instrumenttia niin hyvin?

Miksi ihmisellä on kyky kaivata jotakin (yleensä menettämäänsä) niin paljon, että pystyy kuvittelemaan tämän luokseen?

Monsieur de Sainte-Colombe soittaa gambaansa ja muistelee vaimoaan.

Uskon, että tavallaan kuollutkin elää niin kauan, kun joku muistelee häntä tai on jotenkin muuten ajatuksissa. Parhaiden kirjailijoiden ajatukset elävät kirjoissa pitkään näiden kuoleman jälkeen. Säveltäjien musiikki elää, vaikka säveltäjästä itsestään ei ole edes luita muistuttamassa maallisesta tomumajasta. Suvussa muistellaan mahtavaa matriarkkaa tai rakasta äidinäitiä, tämän sanoja, tekoja, silmien pilkettä. Tai äiti muistelee lastaan niin, että sydän pakahtuu.

Ehkä elämän tarkoitus onkin elää niin hyvä elämä, että mahdollisimman moni muistelee mahdollisimman pitkään mahdollisimman hyvällä.

Optimisti, realisti vai pessimisti?

Minkä ihmeen vuoksi vain kaiken tyrmäävä ”realisti” on aikuismainen ja järkevä ja innostuva, myönteisesti asiat näkevä on vain hömppä hattarapää?

Entäs, jos myönteisyys olisi sittenkin kannustava voimavara, ei jotakin, jota on syytä häpeillä? Ei tarkoituksena ole suinkaan olla kohtaamatta haasteita ja vain elää pää pilvissä. Vaan koska haasteita tulee joka tapauksessa, voi niistä pyrkiä selviämään pystypäin ja tulevaisuudenuskonsa säilyttäen. Ei se mielestäni ole huuhaata vaan tervettä elämäniloa.

Ugh, olen puhunut.
Kuvassa Pikku Myy Muumimaailman Taikatalvessa. Onko hän optimisti, pessimisti vai vain Muumin hännänpurija?

Auts, elämä.

Joskus elämä juilii kovalla kädellä. Toisinaan tuntuu, että koettelemuksia on liikaa. Aina ei vain pysty näkemään, että kaikella on tarkoituksensa, kolikolla toinen puoli, tummimmallakin pilvellä hopeareunus. Tänään oli sellainen päivä. Henkilökohtaisia, rankkoja asioita.

Mieleeni tuli tarina, jonka olen lukenut tai kuullut jostain joskus. Joku varmaankin löytää googlailemalla tarinan ”oikein kerrottuna”, nyt ei jaksa itse penkoa. Tarinan ideana oli viisaan päällikön sanat: onni vai onnettomuus, kenpä tietää. Oli villihevosia, joita hänen poikansa sai kesytettyä. Kateelliset tuumivat: kävipä onni! Päällikkö: onni vai onnettomuus, kenpä tietää. Poika tippui villihevosen selästä ja katkaisi jalkansa. Säälittelevät tuumivat: kurja onnettomuus! Päällikkö: onni vai onnettomuus, kenpä tietää. Kylästä värvättiin nuoret miehet sotilaiksi, mutta päällikön poikaa ei kelpuutettu katkenneen koipensa vuoksi, ja jälleen: kävipä onni! Johon: onni vai onnettomuus, kenpä tietää. Tarina saattoi jatkua tästäkin mutta ainakin itselle opetus meni jo jakeluun tässä vaiheessa ja muisti lakkasi tuhlaamasta kapasiteettiaan.

Todellakin. Ehkä joskus, jälkikäteen milloin mitäkin elämäni tapahtumaa katsellen havahdun, miten hyvä oli, että sekin silloin kokemani vastoinkäyminen tapahtui. Ehkä en koskaan, ja kenties sekin on hyvä ja tarkoitus niin. Yritän silti luottaa, että asia, joka sillä hetkellä saattaa näyttää onnettomuudelta, ei välttämättä sitä olekaan. Onnenpotkua en ehkä kuitenkaan halua alkaa dissata mahdolliseksi onnettomuudenkantamoiseksi.

Elämä. You bitch. Ja silti niin ihana.
(Let me always tickle those little toes.)

%d bloggers like this: